keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Arvostelu: Alien - kahdeksas matkustaja (Alien - 1979)

ALIEN - KAHDEKSAS MATKUSTAJA

ALIEN



Ohjaus: Ridley Scott
Pääosissa: Sigourney Weaver, Tom Skerritt, Veronica Cartwright, Harry Dean Stanton, John Hurt, Ian Holm ja Yaphet Kotto
Genre: scifi, kauhu, hirviöelokuva
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia / Director's Cut: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 18

Kuulin Alieneista ensimmäisen kerran todella pienenä. Ensimmäinen sarjaan kuuluva elokuva, jonka näin oli AVP - Alien vs. Predator (2004). Se sai minut innostumaan hahmoista ja katsoin alkuperäiset neljä Alien-elokuvaa monta kesää sitten peräkkäisinä päivinä kaverini kanssa. Pakko sanoa, etten ollut silloin vielä 18, kun katsoin ne... Hups. Lapsena pidin elokuvaa hieman tylsänä, mutta vuosien varrella olen alkanut arvostamaan elokuvaa yhä vain enemmän ja enemmän.

Avaruusalus Nostromo on palaamassa Maahan seitsemän hengen miehistönsä kera. Nostromolla huomataan hätäsignaali lähellä olevalta planeetalta, jota miehistö lähtee tutkimaan. Planeetalta löytyy avaruusalus, missä yhteen miehistössä tarttuu loinen, joka vaarantaa koko muun miehistön.

Toisin kuin aika lailla kaikki muut samanlaiset elokuvat, Alien - kahdeksas matkustaja ei paljasta heti päähenkilöään, vaan todella pitkään se kertoo tasapuolisesti kaikista miehistön jäsenistä. On kapteeni Dallas (Tom Skerritt), sääntöjä noudattava Ripley (Sigourney Weaver), lääkintäupseeri Ash (Ian Holm), tutkija Kane (John Hurt), helposti säikkyvä Lambert (Veronica Cartwright) ja hauskat työmiehet Parker (Yaphet Kotto) ja hömelö Brett (Harry Dean Stanton). Kaikki ovat loistavia rooleissaan ja heistä oikein huokuu pelko kauhukohtauksissa. Vaikka ryhmä on välillä eri mieltä toistensa kanssa, miehistön yhteishenkeä on mahtava katsoa.




Elokuvan alku on hieman hidastempoinen. Toinen tunti on paljon jännittävämpi ja piinaavampi, mutta jo ensimmäinen tunti pohjustaa hienosti tulevia tapahtumia ja nostattaa jännitystä mestarillisesti. Hidastempoisuus ei kuitenkaan johda tylsistymiseen, sillä tarina on äärimmäisen mielenkiintoinen. Ridley Scott on selkeästi osannut hommansa kauhukohtauksia ohjatessaan - hän tekee aivan huikeaa työtä läpi leffan! Herkimmille ihmisille elokuva voi tuntua jopa liiankin pelottavalta. Jotkut lapset saattavat pitää elokuvaa tylsänä ja kyseessä onkin selkeästi enemmän aikuiseen makuun tehty avaruustarina. Joissain kauhuelokuvissa on ongelmana, kun ei näe, mitä tapahtuu, mutta Alien - kahdeksannessa matkustajassa ei sitä ongelmaa onneksi ole. Valaisu on koko ajan erinomaista, vaikka lopussa esiintyvät välkkyvät strobovalot saattavat aiheuttaa päänsärkyä... tai pahemmassa tapauksessa kohtauksen. Myös klaustrofobiasta kärsiville ihmisille on tiedossa herkkua, kun yksi hahmoista joutuu kulkemaan ahtaissa tiloissa. Tämä kohtaus on jopa piinaava ja se sisältää yhden elokuvahistorian parhaimmista "jump scareista", eli äkkisäikäytyksistä. Jerry Goldsmithin säveltämä surullisen kaunis, mutta ahdistava musiikki tuo karmivuutta mukaan vielä enemmän. Jännitys pysyy korkealla loppuun asti ja kun elokuva todella käynnistyy, ei se päästä katsojastaan irti, vaan kiinnittyy vielä tiukemmin katsojaan kuin facehugger!

Itse avaruusolio on fantastisesti toteutettu. Olennon ulkoasu on upea, mutta häijyn karmiva. Harmi, että karmivuus katoaa hieman alienin kävellessä, mikä näyttää vähän pöhköltä. Onneksi Scott  ymmärtää, että vähemmän on enemmän, eikä alienia nähdä kovinkaan usein, mikä tekee elokuvasta entistäkin pelottavamman. Jos olio vähän väliä hyppäisi esille ja näkyisi koko ajan kunnolla päästä varpaisiin, se menettäisi hohtonsa nopeasti. Nopeat leikkaukset ja kuvat, joissa näkyy vain alienin pää tai hampaat, ovat kaikista paras vaihtoehto. Kuva, jossa alien roikkuu katosta heiluvien ketjujen varassa, on loistava. Facehugger, eli loinen, joka takertuu yhteen miehistön jäseneen, on tyylikkäästi tehty. Munat, joista facehuggerit kuoriutuvat, on saatu näyttämään tosi ällöttäviltä.

Kun kyseessä on vuoden 1979 elokuva, niin on selvää, että tehosteet ovat kärsineet hieman vuosien saatossa. Kuten jo sanoin, niin kävelevä alien näyttää tönköltä, vaikka kyseessä on mies puvussa, eikä tietokonetehoste. Kun chestburster, eli vauva-alien, tulee näkyviin, niin se on karmiva, mutta saman tien, kun se lähtee liikkeelle, muuttuu se koomiseksi. Nämä ovat kuitenkin vain pari todella nopeaa kuvaa ja efektit voi helposti antaa anteeksi pienemmän budjetin, ilmestymisvuoden ja muuten niin täydellisen toteutuksen takia. Ainoa tehoste, mikä on anteeksiantamattoman huono, on kun yksi hahmoista vaihtuu näyttelijästä nukeksi. Tämä on toteutettu todella selkeällä ja tökeröllä leikkauksella, minkä lisäksi valaistuskin muuttuu täysin. Jos kuvien välillä leikattaisiin toiseen hahmoon, ei hetki häiritsisi yhtään. Äänitys on myös parissa kohdassa kehnoa, varsinkin jos joku alkaa huutamaan. Lavasteet ovat kuitenkin aivan mielettömän hienot. Koko avaruusalus Nostromo on sisältä erittäin yksityiskohtainen ja mielenkiintoinen. Se on todella yksityiskohtainen ja sen likaisuus saa sen näyttämään jollain tapaa todellisemmalta. Avaruusolentojen alus on myös todella hyvin toteutettu. Elokuva on kuvattu erinomaisesti, muutamia zoomeja lukuunottamatta. Jotkut kuvista ovat välillä epätarkkoja, mikä häiritsee hieman, mutta ei onneksi liikaa.




Blu-rayn kuva näyttää hienolta suurimmaksi osaksi, vaikka heikompilaatuisiakin kuvia löytyy. Pohjoismainen yhden levyn Blu-ray -julkaisu ei sisällä paljoa lisämateriaalia. Blu-ray sisältää sekä alkuperäisen teatteriversion, että myös myöhemmin julkaistun Director's Cut -version.

Kun yleensä Director's Cut -versiot ovat pidempiä kuin teatteriversiot, niin Alien - kahdeksannen matkustajan kohdalla asia ei mene ihan niin. Director's Cut on itse asiassa hieman lyhyempi. Vaikka se sisältää kohtauksia, joita ei ole teatteriversiossa, niin joitain alkuperäisversion kohtauksia on otettu pois. Itse olen katsonut aina Director's Cutin.

Yhteenveto: Alien - kahdeksas matkustaja on täydellinen scifikauhuelokuva ja selkeä klassikko. Vaikka sen olisi nähnyt ties kuinka monta kertaa, on se aina yhtä jännittävä ja paikoitellen jopa piinaava. Elokuva aloittaa sarjan hienosti ja saa katsojan haluamaan lisää. Ohjaaja Ridley Scott sai aikaan mestariteoksen, eikä ole ihme, että elokuvaa ylistetään niin paljon yhä tänä päivänä - se vain on upean mahtava! Scifi- ja hirviöelokuvista pitävä henkilö tykkää tästä varmasti. Lapsille elokuvan pelottavuusaste on varmasti liikaa, joten elokuvaa ei heille kannata näyttää. Treffi-iltaan ei Alien - kahdeksas matkustaja varmaankaan sovellu, mutta yöllä yksin pimeässä katsoen siitä saa kaiken irti. Jossain kohtaa elämää elokuva kannattaa kuitenkin katsoa, sillä minun mielestäni se on yksi kaikkien aikojen parhaista!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.1.2016 - Muokattu 2.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.welcometocrystallake.tumblr.com
Alien, 1979, 20th Century Fox Film Corporation


7 kommenttia:

  1. Minä mietin hirmu pitkään, monta vuotta, että uskallanko katsoa Alienin. Viime vuonna lopulta uskaltauduin (alettuani katsomaan The Walking Deadia tuntui, että uskallan katsoa vaikka mitä! XD), ja mieheni oli siitä todella hämmästynyt. Hän oli yrittänyt saada minut katsomaan elokuvan kanssaan pitkään, ja yhtäkkiä minä ehdotinkin sen katsomista hänelle. Eli meillä elokuva katsottiin "treffi-iltana" (Voikohan näitä tavallisia koti-iltoja television ääressä enää kutsua treffeilyksi...?). Alien oli todellakin otteessaan pitävä, jännittävä ja pelottava elokuva, joka todellakin kannatti katsoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä, että uskalsit! Ensi viikolla sitten ehdotat, että menisittekö katsomaan tulevaa The Nun -kauhuleffaa! :D

      Minä pääsin muuten viime vuonna näkemään Alienin teattereissa ja silloin filmin karmivuus vasta toimikin ja suorastaan rakastuin elokuvaan. Lapsena pidin tätä ymmärrettävästi liian hidastempoisena ja paikoitellen jopa tylsänä. "Miksei tässä näytetä sitä alienia kunnolla ja enemmän?" kysyin ja vuosien varrella ymmärsin, että se on vain parempi niin.

      Ja jos voi kutsua, niin sittenhän minulla on treffi-iltoja suunnilleen joka ilta! :D Tänäänkin katsoin tyttöystäväni kanssa The World's End -komedian ja tässä parin viikon aikana on tullut katsottua Harry Pottereita jälleen yhdessä (kuten taisimmekin jo puhua).

      Kummasta muuten pidit enemmän: Alienista vai Predatorista? Kysyn tätä siksi, että Alien vs. Predator -leffoissa hirviöt yhdistettiin, minkä takia ne kuuluvat tavallaan samaan maailmaan. Jo Predator 2:ssa on vinkkiä, että nämä möröt ovat kohdanneet aiemminkin... ;)

      - Joonatan

      Poista
    2. Jooooooo ei. Sitä en kyllä vielä uskalla katsoa!!! XD Alieniin oli siinä mielessä helppo tarttua, kun siinä on mukana myös scifiä. Olen tykännyt hyvin pitkään scifi-genrestä, niin se ei tuntunut niin kammottavalta kuin "puhdas" kauhu. :)

      Uskon, että leffa on tuntunut nuorempana todella hidastempoiselta. Ja Alienin mysteerisyys tekee elokuvasta tosiaan kiehtovamman ja pelottavamman. Ja eiköhän niitä yhteisiä elokuva-iltoja voi jonkinlaisiksi treffi-illoiksi kutsua. :)

      Haa, helppo kysymys! Ehdottomasti tykkäsin enemmän Alienista! :) Jos Predator oli äijäleffa, niin Alien on tavallaan girl power -leffa. Sigourney Weaver on siinä niin kova! :) Predatorin tavoitteet eivät myöskään käyneet selviksi elokuvassa: hän vain murhaili ihmisiä huvikseen viidakossa. Alienin tavoitteet murhaamisessa ovat taas selkeämmät: ihmisiä tarvitaan "kohduksi" "alien-vauvoille" ja niistä otetaan sitten irti energiaa uudelle yhteiskunnalle tai yksittäiselle alienille. Alien-hirviötä ymmärsi siis paremmin kuin predatoria. Taisit sinäkin pitää Alienista enemmän?

      Poista
    3. Itselläni olisi tiedossa The Nun heti ensi-illassa... karmii jo pelkkä ajatuskin, joten saa nähdä, miten itse elokuvaa katsoessa käy!

      Lapsena Predator oli minulle kovempi juttu, mutta kun olen kasvanut, niin on ollut pakko tunnustaa, että onhan se Alien paljon parempi teos. Oletko muuten nähnyt muita Alien-leffoja kuin tämän ja uusimman? Alien 2, eli Aliens onkin sitten toimintaleffa, mutta siinä sitä girl poweria vasta onkin!

      - Joonatan

      Poista
    4. Olen nähnyt joo kaikki Alien-leffat. Katsottiin ne mieheni kanssa viime vuonna, paitsi uusin vasta pari viikkoa sitten. Eka Alieneista on kuitenkin se paras.

      Poista
    5. Omasta mielestäni Aliens on yhä erinomainen, vaikka jääkin alkuperäisen jalkoihin. Alien 3 on mielestäni hyvin aliarvostettu ja vaikkei se ole kovin ihmeellinen, pidän sitä hyvänä - etenkin kun sitä vertaa Alien: Resurrectioniin, mistä en pidä. Prometheuskin on mielestäni aliarvostettu ja Alien: Covenant jäi hieman keskinkertaiseksi teokseksi. :/

      Poista
    6. Samaa mieltä olen kanssasi noista leffoita. Alien: Resurrection on ehdottomasti sarjan huonoin. Sitä katsoessa tuli monta kertaa olo, että nyt lopetan katselun tähän. Kolme ensimmäistä olivat ihan hyviä. Prometheuksesta jäi sellainen olo, että leffa pitäisi katsoa uudestaan, että ymmärtäisi kaiken mitä siinä tapahtui. XD Mutta hyvänä elokuvana sekin on mieleen jäänyt, ja minusta myös Alien: Covenant oli ihan hyvä katselukokemus.

      Poista