maanantai 4. tammikuuta 2016

Arvostelu: Jurassic World (2015)

JURASSIC WORLD (2015)



Ohjaus: Colin Trevorrow
Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Vincent D'onofrio, Ty Simpkins, Nick Robinson, Omar Sy, BD Wong ja Irrfan Khan
Genre: seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 12

Parikymmentä vuotta on kulunut Jurassic Parkin tapahtumista ja katastrofaalisten epäonnistumisien jälkeen pidetään yhä hyvänä ideana puistoa, joka on täynnä ihmissyöjiä. Jurassic World on jo sarjan neljäs osa, mutta vasta nyt puisto on saatu auki ihmisille vierailtavaksi. Puisto saatiin niin hyvin auki ihmisille, että se on tällä hetkellä yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä elokuvista. Minä kävin tietenkin ensi-illassa katsomassa Jurassic Worldin - se oli kesän 2015 eniten odottamani elokuva, mutta oliko se odottamisen arvoinen?

On tosiaan kulunut yli kaksikymmentä vuotta Jurassic Parkista - puisto on saatu auki ja se kulkee hieman isomman mittakaavan nimellä. Ihmiset ovat kuitenkin kyllästyneitä näkemään samoja vanhoja dinoja (en kyllä tiedä mitkä ihmiset, sillä saarella olijat näyttivät olevan vaikuttuneita), joten tiedemiesten on täytynyt luoda kokonaan uudenlainen hybridi, joka kulkee nimellä Indominus Rex. Tietenkään asiat eivät mene niin kuin toivoisi, vaan Indominus Rex pääsee vapaaksi ja ihmiset kelpaavat sille oikein hyvin välipalaksi.

Elokuvan pääosassa on Chris Prattin esittämä velociraptorkouluttaja Owen Grady. Pratt on aika uusi naama Hollywoodissa ja on parhaiten tunnettu Jurassic Worldia ennen elokuvasta Guardians of the Galaxy. Prattissa itsessään ja hänen hahmossaan on jotain sympaattista ja jotain coolia, mitkä tekevät hänestä helposti tykättävän.
     Owenista alkaa välittämään heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien, toisin kuin Bryce Dallas Howardin esittämästä Clairesta, joka aloittaa ärsyttävänä, mutta muuttuu onneksi elokuvan aikana.
     Ty Simpkins ja Nick Robinson vetävät veljesten roolin hyvin ja heidän veljeydestään tulee yhä enemmän tärkeää heidän kohdatessa vaaratilanteita.
     Vincent D'onofrion esittämä Hoskins on pakollinen ihmispahis, jolla on jokseenkin jopa typerältä kuulostava suunnitelma velociraptoreille. Vincent D'onofrio kuitenkin vetää roolin niin hyvin, kuin on vain mahdollista.

Indominus Rex on syy, miksi ihmispahista ei tarvita. Riehuva, ihmisiä ja jopa dinosauruksia tappava olento on karmivaa katseltavaa ja on tehty näyttämään visuaalisesti täydelliseltä, kuten muukin elokuvassa. Lähes kaikki dinosaurukset on tehty digitaalisesti, kuten nykypäivänä voikin odottaa, mutta onneksi digidinot näyttävät todellisilta. Ainakin suurin osa niistä.
Aiempien Jurassic-sarjan elokuvissa velociraptorit on esitetty pelkkinä pahoina, joten on kiinnostavaa nähdä ne ihmisten puolella, vaikka sekään ei tietenkään mene ihan putkeen. Myös edellisistä elokuvista tuttu, vanha kunnon Tyrannosaurus Rex tekee näyttävän paluun. Ainoa paluun tekevä ihmishahmo on BD Wongin esittämä tohtori Henry Wu.

Taustojakin on tehty tietokoneella, mutta sitä ei onneksi huomaa pahemmin katsomatta lisämateriaaleja. Elokuva on erittäin hyvin kuvattu ja ilmakuvat puistolavasteista täynnä ihmisiä näyttävät upeilta. Leikkaus on hyvää, paitsi kun yhtäkkiä siirrytään yöhön, käymättä illassa sen kummemmin. Michael Giacchinon musiikki on erittäin toimivaa ja uusien sävellysten lisäksi elokuvassa kuullaan tuttuja vivahteita aiempien elokuvien musiikeista, kuten loistava alkuperäisen Jurassic Parkin teema.

Colin Trevorrow saattaa olla täysin tuntematon nimi, eikä ihme, sillä herra ei ole montaa ohjaustyötä tehnyt ennen Jurassic Worldia. Onneksi Trevorrow hoitaa ison luokan elokuvan tekemisen tyylillä ja jatkaa hienosti Steven Spielbergin jalanjäljissä (joka toimi Jurassic Worldin tuottajana). Valitettavasti Trevorrow on sanonut, ettei aio ohjata elokuvan jatko-osaa.

Vaikka haluaisin nähdä Jurassic Worldille jatkoa, niin totuus on, että jossain kohtaa alkaa olla jo naurettavaa taas yhden uuden teemapuiston näkeminen. Yhdessä vaiheessa oli suunnittelemana, että tässä elokuvassa olisi ihmisen ja dinosauruksen risteytyksiä... onneksi se ei tapahtunut ja toivottavasti ei tapahdu seuraavissakaan.

Vielä muutamia omia mietteitä Jurassic Worldista:
- Viittaukset Jurassic Parkiin toimivat erinomaisesti. Vanhassa vierailijakeskuksessa käynti, Ian Malcolmin kirjoittama kirja ja työntekijällä nostalgiasyistä päällä oleva Jurassic Park -paita tuntuvat kunnianosoituksilta sarjan aloittanutta elokuvaa kohtaan.
- Nykypäivänä tämän kaltaiset Hollywood-pätkät joudutaan tekemään hieman liian lapsiystävällisiksi, joten minusta oli hienoa nähdä dinosauruksia syömässä ihmisiä ja veren roiskumista ilman, että sitä kummemmin sensuroitaisiin. Vanhemmille huomio - verta ei ole kuitenkaan siinä määrin, ettei hieman alle 12-vuotiaskin sen näkemistä kestäisi.
- Lapsiystävällisyydestä puheen ollen - yksi suloisimmista asioista elokuvassa on vauvadinoaitaus, jossa perheen pienimmät pääsevät silittämään ja ratsastamaan pikkudinosauruksilla.
- Elokuvassa on kohta, jossa sotilaita lentää helikopterilla kohti saarta ja heidän vieressään lentää lentolisko. Yksi sotilaista ampuu liskon ja sitten sotilaat hymyilevät toisilleen. Ei kovin tarpeellinen kohta, mutta mielestäni huvittava.
- Puiston valvomohuoneessa olevat hahmot ovat kiva lisäys elokuvaan.
- Vanhemmalla veljeksistä, Zachilla, on tyttöystävä, mutta silti läpi elokuvan hän katselee muita tyttöjä. Siihen hänen pikkuveljensä Gray osuvasti huomauttaa: "Mitä ajattelit saavuttaa, jos vain tuijotat heitä?" Zach ei siis selkeästi ole kaikkein parasta poikaystävämateriaalia.
- Owenin ja velociraptorien kohtauksia on jännittävä katsoa, kun ei voi koskaan tietää, mitä lihansyöjäliskot päättävät tehdä.

SPOILER-mietteitä, lue omalla vastuulla, jos et ole nähnyt elokuvaa!
- Onhan se siistiä, että Indominus Rex pystyy olemaan näkymättömissä lämpökameroilta ja soluttautumaan taustaan kuin kameleontti, mutta miksi se tekee kummatkin vain kerran? Kun Owen ja Claire seisovat vesiputouksen huipulla, olin ensimmäistä kertaa katsoessa varma, että Indominus Rex väijyy heidän takanaan, puihin soluttautuneena.
- Miksei tohtori Wu voi kertoa, mistä Indominus Rex on tehty ja miksi hän on yhtäkkiä InGenin puolella?
- Miksi yleisön tarvitsee tietää, että veljesten vanhemmat ovat eroamassa, kun asiaa ei yhden kohtauksen jälkeen mainita uudelleen?
- Hoskinsin idea käyttää velociraptoreita sotatantereella on... noh... aika tyhmä.
- Tyrannosaurus Rexin ja velociraptor Bluen taistelu Indominus Rexiä vastaan on eeppistä katsottavaa!

Internetin ihmeellisessä maailmassa tehtiin vitsiä siitä, että Claire voi juosta korkokengissä pakoon T-Rexiä. Siihen minun on vain sanottava, että onko se muka kaikkein epäuskottavinta elokuvassa, jossa on eläviä dinosauruksia... Sosiaalisessa mediassa tuli myös nähtyä kommentteja, että Chris Prattin pitäisi olla uusi Indiana Jones. Kun katsoin elokuvateatterissa kohtausta, jossa Pratt ajaa moottoripyörällä viidakossa velociraptorien keskellä, niin sama tuli minun mieleeni. Jos Indiana Jones -sarja aloitettaisiin uudestaan, niin Pratt olisi oikea mies kantamaan Indyn hattua.

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellistä, kuten arvata saattaa. Valikossa on käytössä Universalin oudot kuvakkeet kielivalikolle, kohtausluettelolle jne, joten niiden pähkäilyyn voi vierähtää hetki. Pohjoismaisessa julkaisussa on tekstitykset suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi, mutta myös englanniksi, espanjaksi, ranskaksi ja muutamalla muullakin kielellä, kuten hindi. Elokuvan voi katsoa myös monin eri kielin dubattuna. Pitäisi varmaan joskus vilkaista pätkiä eri kielillä, kun Blu-ray niitä kerran sisältää.

Lisämateriaalina Blu-rayssa on poistettuja kohtauksia, joista huomaa, miksi ne on otettu pois. Mukana on myös haastattelu, jossa Chris Pratt ja Colin Trevorrow kysyvät toisiltaan asioita koskien Jurassic-sarjaa, ja muutamia making of -pätkiä. Plussana kaiken päälle lyhyt video, jossa Chris Pratt esittelee Innovation Centeriä omaan hauskaan tyyliinsä. Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Oudoista jutuista huolimatta, joista puhuin spoiler-kohdassa, Jurassic World on erittäin onnistunut elokuva. Se sai minut nauramaan, jännittämään, innostumaan ja haluamaan lisää. Näyttelijät toimivat yhdessä dinosaurusten kanssa. Hahmot ovat hyviä, eikä elokuvassa ole tylsiä kohtia. Jotkin asiat olisi voinut jättää pois, mutta olisiko elokuva sittenkään saman tuntuinen ilman niitä? Joku voisi kysyä, onko Jurassic World parempi kuin Jurassic Park? Tällä hetkellä voin sanoa, että kun Parkin on katsonut monta kertaa, niin World tuntuu tuoreemmalta ja raikkaammalta. Vuosienhan päästä sen sitten näkee, onko elokuva kestänyt aikaa. Joku voisi olla samaa mieltä kanssani ja joku voisi olla eri mieltä. Minun mielestäni Jurassic World oli 2015 kesän paras elokuva. Se oli, mitä toivoin näkeväni ja vielä enemmän. Jos tykkäät aiemmista sarjan osista, niin älä jätä tätä väliin!




Kirjoittanut: Joonatan, 4.1.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.hypable.com
Jurassic World, 2015, Universal Pictures, Amblin Entertainment, Legendary Pictures

5 kommenttia:

  1. Hauskasti kirjoitat, ja monipuolisesti, heti tekisi mieli nähdä leffakin, ainakin ne vauvadinot. Ihmisen ja dinosauruksen risteytys kuulostaa...mielenkiintoiselta?

    VastaaPoista
  2. Isot pisteet annoit ihan kivalle leffalle mutta näistähän asioista voi aina väitellä.
    Vaan mukavaa luettavaa jälleen ja jään sun Citizen Kane blogia odotteleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin pitäisi Citizen Kane katsoa pariin otteeseen, eli siihen saattaa kulua aikaa. Tarkoitus olisi elokuva katsoa tämän vuoden aikana.

      Poista
  3. Vihdoinkin on aikaa tutustua blogiisi. Onnittelen! Tämä elokuva kuuluu genreen, johon minulla ei ole mitään kosketusta. Silti oli todella kiinnostavaa tutustua leffaan ja sen taustoihin, joita käsittelet kiitettävän monipuolisesti. Erityinen kiitos huolitellusta ja monipuolisesta kielestä. Lisäpisteitä hauskoista, ironisesti letkauttelevista sivuhuomautuksista.

    Odotan innolla, milloin alkaa tulla analyysejä minulle tutummista leffoista. Olisi hauskaa lukea, miten kolmas polvi kokee ja näkee oman sukupolveni klassikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Singin' In The Rain pitää arvostella jossain kohtaa ehdottomasti!

      Poista