keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Arvostelu: Godzilla (2014)

GODZILLA



Ohjaus: Gareth Edwards
Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe, Elizabeth Olsen, Juliette Binoche, Sally Hawkins, David Strathairn ja Bryan Cranston
Genre: jännitys, toiminta
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 12

Godzilla on aika varmasti kaikkein tunnetuin elokuvahirviö. Ensiesiintymisensä liskomonsteri teki vuoden 1954 elokuvassa Gojira ja on sen jälkeen esiintynyt ties kuinka monessa leffassa. Oma ensikosketukseni hahmoon elokuvassa oli vuoden 1998 elokuva Godzilla. Kun ilmoitettiin, että 2014 ilmestyy uusi elokuva hirviöstä, niin innostuin kovasti. Trailerit näyttivät hienoilta ja Godzilla itse ei näyttänyt enää ylikasvaneelta dinosaurukselta. Menin heti avausviikonloppuna katsomaan elokuvan ja pakko sanoa, että olin erittäin pettynyt. Godzillaa näkyi vain hetken ja enimmäkseen keskityttiin pariin muuhun hirviöön. Blu-rayn sai kuitenkin hienoilla kansilla halvalla ja päätin antaa elokuvalle toisen mahdollisuuden ja onneksi tein niin, sillä toisella katsomiskerralla pidin elokuvasta paljon enemmän. Samoja ongelmia oli yhä, mutta tietoisena niistä pystyin nauttimaan elokuvasta sellaisena kuin se on.

Japanissa ydinvoimalassa työskentelevä Joe Brody menettää vaimonsa onnettomuudessa, joka tuhoaa voimalan. 15 vuotta myöhemmin Joe palaa voimalalle poikansa Fordin kanssa ja heille selviää, että onnettomuuden aiheutti jättimäinen MUTO-olento. MUTO lähtee tuhoamaan lähellä olevia kaupunkeja ja ihmiset yrittävät keksiä keinoa pysäyttääkseen sen. Mukana myös liskomainen jättihirviö nimeltä Gojira, joka välillä käväisee elokuvassa.

Elokuvassa keskitytään enemmän ihmishahmoihin kuin hirviöihin, mikä on harmi, sillä ihmishahmot eivät ole kovin mieleenpainuvia.
Aaron Taylor-Johnson esittää Ford Brodya, pomminpurkajaa, joka ei usko isänsä höpinöitä siitä, että jokin ulkopuolinen aiheutti voimalan tuhoutumisen, Fordin ollessa vielä lapsi. Taylor-Johnson vetää roolinsa hyvin ja on selkeästi elokuvan mielenkiintoisin ihminen.
     Monet varmasti odottivat, että Breaking Badista (2008-2013) tuttu Bryan Cranston olisi pääosassa tässä elokuvassa, mutta väärässä olivat. Cranstonin esittämä Joe Brody on vain sivuhahmo ja enimmäkseen keskitytään Joen poikaan. Cranstonin suoritus ei muutenkaan ole kovin ihmeellinen, joten on vain ihan hyvä, ettei hahmo esiinny kovin kauaa. Cranstonin puhuma japani on aika kamalaa ja samalla naurettavaa kuunneltavaa.
     Ken Watanaben esittämä tohtori Serizawa on mukana vain tuijottaakseen dramaattisesti asioita, hahmoja, hirviöitä ja tapahtumia, ja sanoakseen vielä dramaattisemmin repliikit "We call him... ...Gojira!" ja "Let them fight.", joista jälkimmäinen muuttui hyvin nopeasti internet-vitsiksi.
     Elizabeth Olsen esittää Fordin vaimoa Elle Brodya. Olsen vetää pienen roolinsa hyvin.




Kuten jo aiemmin sanoin, niin itse Godzilla ei esiinny kovin paljoa elokuvassa, mikä on tietysti suuri harmi, sillä sen takia ihmiset menevät elokuvaa katsomaan. Kestää lähes tunti ennen kuin Godzilla edes näkyy kunnolla ja saman tien kun Godzilla karjaisee ensimmäisen kerran, niin leikataan pois muualle ja varsinkin ensimmäisellä näkemiskerralla se alkoi ärsyttämään erittäin paljon. Ja samanlainen kohtauksesta pois -leikkaus tapahtuu uudelleenkin elokuvassa. Suurimmaksi osaksi Godzillasta näkyy tämän selkä, kun se ui paikasta A paikkaan B. Onneksi kohtaukset, joissa Godzilla esiintyy kunnolla (eli vasta loppu), ovat erittäin hienoja ja Godzilla näyttää visuaalisesti täydelliseltä. Voisi luulla, että tekijöiltä loppui raha kesken ja siksi Godzillaa ei näy.

Valitettavasti MUTO-olennot eivät näytä läheskään täydellisiltä. Koska ne vievät ruutuaikaa pois Godzillalta, niin niitä alkaa inhoamaan ja toivoo, että Godzilla repisi ne kappaleiksi. Muuten tehosteet ovat tyylikkäitä ja elokuvan tehosteet ovat erittäin toimivia. Toimintakohtaukset lopussa ovat näyttäviä. Tuhoutuvat rakennukset ovat visuaalista karkkia silmille, jos pitää katastrofielokuvista.

Jos ohjaaja Gareth Edwardsin nimi ei ole entuudestaan tuttu, niin ei ole ihme, sillä hänen ainoa kunnon elokuvansa ennen Godzillaa oli vuoden 2010 Monsters. Monstersia ja Godzillaa yhdistää se, että kummassakin on hirviöitä, joita haluaisi nähdä, mutta joita ei näytetä lähes ollenkaan. Niistä kahdesta elokuvasta suosittelen kuitenkin katsomaan Godzillan, sillä Monsters on aivan kauheaa kuraa. Seuraavaksi Gareth Edwardsilta on tiedossa vuoden lopussa ilmestyvä Star Wars -spin off: Rogue One (2016).




Elokuvan musiikista vastaa muun muassa kahdesta viimeisestä Harry Potterista (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 (2010) ja Part 2 (2011)) ja The King's Speechista (2010) tuttu säveltäjä Alexandre Desplat. Musiikki Godzillassa on toimivaa, paikoitellen hieman piinaavankin jännittävää. Äänitehosteet elokuvassa ovat huikeita, varsinkin Godzillan pitkä karjunta aiheuttaa kylmiä väreitä. Godzilla on kuvattu taidokkaasti ja leikattu hyvin - jos ei lasketa sitä, että lähes kaikista toimintakohtauksista siirrytään yhtäkkiä vähemmän kiinnostaviin kohtiin.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietenkin täydellinen. Lisämateriaalina elokuvassa on "MONARCH: Declassified", jossa on kolme lyhyttä videota, kuin salaisia yhtiön kansioita, joissa käsitellään MUTO:ja, Godzillaa ja elokuvan tapahtumia, ja "The Legendary Godzilla", joka käsittelee elokuvan tekoa. Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Godzilla ei ole täydellinen elokuva, mutta on silti paras elokuva, jonka olen nähnyt hirviöstä (muut näkemäni ovat alkuperäinen Gojira ja vuoden 1998 Godzilla). Itse Godzillaa kaipaisi lisää. Paljon lisää. Mutta kun katsoo elokuvaa tarinana, jossa ihmiset yrittävät selvitä hirviöiden taistellessa, niin se on viihdyttävää hömppää, jonka jaksaa katsoa uudestaan. Ensimmäisellä kerralla voi olla hyvinkin pettynyt elokuvaan, mutta ainakin omalla kohdalla Godzilla toimi paremmin, kun tiesi virheet valmiiksi. Jatko-osasta on puhetta ja toivoisin, että se tehtäisiin ja Godzillaa näytettäisiin enemmän. Brodyn perheen mukana olo ei haittaa, kunhan ylimääräiset monsterit ovat poissa tai ainakin taka-alalla. On myös puhetta, että olisi tulossa Godzillan ja King Kongin yhteiselokuva, mikä ei ainakaan omasta mielestäni kuulosta kovin hyvältä idealta. Lapsille Godzilla saattaa olla hieman liian karmiva. Jos haluaa katsoa helpon popcorn-kesäleffan, niin Godzilla on oiva valinta - katsokaa se kuitenkin pimeällä, sillä muuten synkistä kohdista ei ota mitään selvää.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.2.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.scified.com
Godzilla, 2014, Warner Bros. Entertainment Inc, Legendary, Ratpac-Dune Entertainment


4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli mieleen, et pitää kyl näyttää sulle Kuninkaan puhe joku päivä. :) Erinomainen leffa. Truly!
    Ja mulla on sulle myös ehdotus: Tee arvostelu jostai niist alkuperäsist Godzilloista vastapainoksi, kun katotaa niit taas jossai välis. ;) For real.

    VastaaPoista
  3. Itselle tämä uusi Godzilla upposi suorilla ja minusta Bryan Cranston oli varsin mainio roolissaan.
    Se,että Godzilla näkyy vasta loppupuolella saattaa johtua siitä,että tekijät ovat halunneet nostattaa jännitystä eikä sen sijaan läväyttää kehiin tyypillistä megakatastrofiaction filmiä.
    Eli juu,hyvä leffa.Parempi kuin 1998 versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitys toimisi jos kahta muuta mörköä ei olisi mukana pyörimässä. Eikä se -98 ole niin huono kuin monet väittävät. Tai on se huono mutta se tekeekin siitä hyvän

      Poista