sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Arvostelu: Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie - 2015)

TENAVAT-ELOKUVA

THE PEANUTS MOVIE



Ohjaus: Steve Martino
Pääosissa: Noah Schnapp, Bill Meléndez, Anastasia Bredikhina, Hadley Belle Miller, Venus Omega Schultheis, Mariel Sheets, Rebecca Bloom, Noah Johnston, Francesca Capaldi ja A.J. Tecce
Genre: animaatio, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: S

Sanon suoraan, ettei minun tietämykseni Tenavista ole kovin laaja. Totuus on, että tiedän koko jutusta melkeinpä vain Jaska Jokusen ja Ressu-koiran. Kun mainoksia alkoi sadella Tenavat-elokuvasta, niin mielenkiintoni heräsi. Ketään lähipiiristäni ei kuitenkaan kiinnostanut elokuva, enkä lopulta päätynyt katsomaan sitä elokuvateattereissa. Toissapäivänä vihdoin vuokrasin elokuvan ja katsoin sen eilen. Tänään on arvion vuoro.

Ainainen epäonnistuja Jaska Jokunen ihastuu luokan uuteen tyttöön. Hän ei uskalla mennä puhumaan tytölle, mutta haluaa jotenkin tuoda esille olemassaolonsa, jotta tyttö huomaisi hänet. Samaan aikaan Ressu-koira ja Kaustinen-lintu kirjoittavat tarinoita huimista seikkailuista.




Jaska Jokuseen on helppo samaistua. Hahmo tyrii kaikessa ja kun hän ihastuu uuteen tyttöön, niin hänen tunteensa menevät aivan sekaisin ja häntä alkaa pelottaa, että hän epäonnistuisi taas. Jaska Jokusta ääninäyttelee Noah Schnapp.
     Ressu varastaa shown aina, kun hän on ruudulla. Hellyyttävä koira tekee tarinan taustalla ties mitä ja hänen tarinansa lentäjänä ovat hauskoja ja erittäin toimivia. Ressun mukana toilailee Kaustinen. Sekä Ressua, että Kaustista esittää Bill Meléndez, jonka ääntä on haettu vanhoista arkistoista, sillä herra itse kuoli vuonna 2008. Syy hänen äänensä käyttöön on se, että hän ohjasi aiemmat Tenavat-animaatioelokuvat ja hän toimi kyseisten hahmojen ääninä useasti aiemminkin. Hahmot eivät käytännössä sano mitään, vaan päästävät vain epämääräisiä äännähdyksiä ja naureskelevat.
     Muissa isoissa rooleissa ovat Piparminttu-Pipsa (Anastasia Bredikhina), Maisa (Rebecca Bloom), Tellu (Hadley Belle Miller), Amadeus (Noah Johnston), Jaskan pikkusisko Salli (Mariel Sheets) ja Rapa-Ripa (A.J. Tecce), joka nousi omaksi suosikikseni muista hahmoista oudon pölypilvensä takia.
     Jaska Jokusen ihastuksen kohde on Pieni punatukkainen tyttö, jota esittää Francesca Angelucci Capaldi. Pientä punatukkaista tyttöä ei pahemmin nähdä kunnolla, mutta käsittääkseni se on tarkoituskin hahmossa.
     Lapsiääninäyttelijät tekevät oikein hyvää työtä. Aikuisia elokuvassa ei näytetä, vaan heidän äänensä kuuluu ruudun ulkopuolelta ja vain oudoin äännähdyksin.




Elokuvan tarina on omalla tavallaan todella simppeli. Poika ihastuu tyttöön ja yrittää valloittaa tämän sydämen. Siihen on lisätty mukaan paljon huumoria. Jaska Jokusen toilailuja on erittäin hauska katsoa, varsinkin kun hän yrittää opetella tanssimista. Tarinaan tulee puolessa välissä lisää sisältöä, kun koulun muut oppilaat alkavat pitää Jaskaa ylempiarvoisena huippukoetuloksen takia. Välillä näytetään Ressua ja Kaustista, jotka kirjoittavat omia juttujaan, joihin liittyy visuaalisesti tyylikkäitä kohtauksia.

Tenavat-elokuva on muutenkin visuaalisesti erittäin tyylikäs. Animointi on täydellistä ja omaperäistä. Elokuva on kivan värikäs, joka tuo siihen lisämukavuutta katsoa. Taustat ovat hienoja, etenkin Ressun tarinakohtauksissa. Mukana on lämmin henki, joka tuo katsojalle hyvän mielen.

En ole tosiaan pahemmin perehtynyt alkuperäisiin sarjakuviin Tenavista, mutta mitä olen nähnyt, niin elokuvassa jäljitellään erittäin hyvin sarjakuvien tyyliä. Elokuva on tehty kolmiulotteiseksi, mutta hahmot on tehty näyttämään hieman kaksiulotteisilta. Hahmojen käveleminen sivuttain näyttää suoraan sarjakuvasivuilta otetulta. Tämä saa varmasti Tenavat-fanit innostumaan vielä enemmän. Toivon, että Lassi ja Leevi -sarjakuvista tehtäisiin elokuva jossain kohtaa samassa hengessä.




Tähän kappaleeseen tulee myöhemmin lisää elokuvan Blu-ray -julkaisusta - Tenavat-elokuva oli niin hyvä, että aion sen jossain kohtaa itselleni ostaa. Viimeistään silloin, kun sen löytää halvalla. Vuokra-DVD:llä oli lisämateriaalina tutoriaaleja muutaman eri hahmon piirtämiseen.

Yhteenveto: Tenavat-elokuva on todellinen hyvän mielen leffa. Blue Sky Studiosin elokuvista Ice Aget (2002-) ovat aivan loistavia, mutta muut kuten Rio (2011) ja Salainen valtakunta (Epic - 2013) jättivät minut aika kylmäksi. Onneksi Tenavat-elokuva ei jätä missään kohtaa kylmäksi tai edes viileäksi, vaan pitää katsojan mukana loppuun asti lämpimässä hengessään. Yhtäkkiä sitä tajuaakin, että: "voi ei, tämähän loppuu aivan kohta!" Elokuva on todella hauska - se on yksinkertainen, mutta sellaisenaan aivan mahtava. Suosittelen elokuvaa kaikille lapsille ja lapsenmielisille, kuten myös Tenavat-faneille, joita tämä pätkä varmasti miellyttää. Kuten jo aiemmin sanoin, niin kyllä ostan tämän itselleni, kun halvalla lähtee! Muistakaa jäädä katsomaan lopputekstit, sillä niiden aikana nähdään vielä lyhyitä kohtauksia.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.fi.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.snoopyandcharliebrown.co.uk
The Peanuts Movie, 2015, 20th Century Fox Animation, Blue Sky Studios, Feigco Entertainment


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti