keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Arvostelu: The Accountant (2016)

THE ACCOUNTANT (2016)



Ohjaus: Gavin O'Connor
Pääosissa: Ben Affleck, Anna Kendrick, Cynthia Addai-Robinson, Jon Bernthal, J.K. Simmons, Jeffrey Tambor ja John Lithgow
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

"Solomon Grundy syntyi maanantaina, kastettiin tiistaina, vihittiin keskiviikkona, sairastui torstaina, perjantaina paheni, kuoli lauantaina, haudattiin sunnuntaina..."

En tiennyt kovin paljoa The Accountantista, kun menin katsomaan sen. Tiesin kyllä, että elokuvassa nähtäisiin Ben Affleck, J.K. Simmons, Jon Bernthal ja Anna Kendrick, mutta juonesta minulla ei ollut kummemmin tietoa. Näin kuitenkin elokuvan trailerin, kun kävin katsomassa Jack Reacher: Never Go Backin (2016), mutta se ei erityisemmin tuntunut vielä paljastavan mitään. Mielenkiinnolla menin katsomaan elokuvan, toivoen, että kyseessä olisi viihdyttävä toimintatrilleri. Hauskinta minusta oli, että elokuvassa nähtäisiin uusi Batman (Affleck) ja uusi komisario Gordon (Simmons) yhdessä, vuosi ennen Justice Leaguea (2017), jossa hahmot esiintyvät. Elokuvassa esiintyisi myös Daredevil-sarjan (2015-) toiselta kaudelta tuttu Punisher (Bernthal), joten elokuvassa olisi supersankaripätkien näyttelijöitä. Vielä hauskempaa on, että Affleck esitti pääroolia vuoden 2003 elokuvassa Daredevil ja Simmons esiintyi Sam Raimin Spider-Man -trilogiassa (2002-2007). Nyt kyllä eksyin vähän aiheesta... palataanpa The Accountantiin:

Autisti kirjanpitäjä Christian Wolff tutkii Living Robotsin tilejä ja löytää sieltä yhdessä Dana Cummingsin kanssa jotain hämärää, jolloin heidät yritetään tappaa. Wolff päättää listiä tappajat ensin.

Pääosassa Chris Wolffina nähdään Ben Affleck, joka suoriutuu roolistaan mallikkaasti. Wolff on autisti, mikä tuodaan esille läpi elokuvan. Sosiaaliset tilanteet koituvat hieman hankaliksi Wolffille ja hänellä on pakkomielle järjestellä asioita. Esimerkiksi kotonaan hänellä on ruokailuvälineinä keittiön laatikossa vain yksi haarukka, yksi lusikka ja yksi veitsi, jotka ovat siististi vierekkäin, kaikki samalla etäisyydellä toisistaan. Wolff yrittää totutella ärsytyksiin säännöllisesti jumputtamalla musiikkia kovalla, samalla kun strobovalo vilkkuu nurkassa. Affleckilta tulee luonnostaan vaivaantuneisuus ja hänestä näkee, kuinka ikävältä Wolffista tuntuu tietyissä tilanteissa. Wolffilla on myös todella hyvä muisti ja erinomainen numeropää, joten kirjanpitäjän työ on hänelle mitä osuvin. Jostain kumman syystä hän on myös erittäin taitava tarkka-ampuja. Läpi elokuvan hän hokee "Solomon Grundy" -lorua; luultavasti pitääkseen itsensä rauhallisena ja keskittyneenä. Nuorena Wolffina nähdään Seth Lee.
     Anna Kendrick esittää Dana Cummingsia, joka joutuu myös kohteeksi, sillä hän alkoi epäillä tilivirheitä. En oikein osaa sanoa, onko Kendrick mielestäni kovin kummoinen näyttelijä. Olen nähnyt häneltä ihan hyviä suorituksia, kuten myös selkeästi heikompia. Tässä hän on ihan hyvä, muttei kovin ihmeellinen.
     Samaan aikaan, kun tappajat jahtaavat Wolffia, J.K. Simmonsin esittämä Raymond King ja Cynthia Addai-Robinsonin näyttelemä Marybeth Medina yrittävät selvittää, kuka on elokuvan nimen "Accountant". Simmons esiintyy yllättävän vähän elokuvassa, mutta hänellä on yksi todella hyvä kohtaus, jossa hänen lahjansa pääsevät esille. Addai-Robinson on ihan hyvä, mutta hänen hahmostaan ei alun jälkeen saa kunnon käsitystä.
     Elokuvassa nähdään myös Jon Bernthal kylmäverisenä, mutta jokseenkin hauskana tappajahahmona, jonka henkilöllisyys on tosin aika ennalta-arvattava tapaus. Bernthal on alkanut nousta isommaksi tähdeksi ja tällaisiin rooleihin hän sopii erittäin hyvin. Hänen lisäkseen Jeffrey Tambor nähdään Wolffin entisenä sellikaverina, Francis Silverberginä ja John Lithgow nähdään Living Robotsin johtajana, Lamar Blackina.

Elokuvan alussa esitellään Christopher Wolff ja näytetään, millainen persoona hän on. Kerrotaan hieman, mitä hän tekee työkseen ja tarina lähtee käyntiin, kun hän alkaa tutkia Living Robotsin tilitietoja, joista löytyy virheitä ja selkeitä valheita. Samaan aikaan Raymond King pistää Medinan tutkimaan juttua salaperäisestä "Accountantista", joka paljastuu Wolffiksi. Kun tilisalaisuus paljastuu Wolffille ja häntä auttavalle Danalle, heidän peräänsä tulee ihmisiä, jotka haluavat heidät hengiltä.

Pakko heti sanoa, että The Accountant on erittäin keskinkertainen elokuva. Tarina on paikoitellen hieman sekava, eikä se oikeastaan nappaa mukaansa. Affleckia seuraa oikein mielellään, mutta hänen tekemisensä voisivat olla vähän mielenkiintoisempia. Läpi elokuvan näytetään pätkiä Wolffin menneisyydestä, joissa olisi ainesta omalle elokuvalleen, mutta sen sijaan meille on tarjottu tällainen ylipitkä, paikoitellen todella puuduttava teos. Toivoin näkeväni trillerin, mutta siihen tämä ei ihan täysin pääse, vaikka siinä on selkeitä elementtejä kyseisestä lajityypistä. Toimintaa on yllättävän vähän, mutta onneksi toimintakohtaukset ovat hyviä ja viihdyttäviä, mikä piristää elokuvaa latteudestaan. Ei se silti toimi tarpeeksi, jotta se olisi oikeasti hyvä elokuva. Toisille se saattaa tietenkin toimia paremmin, mutta itse odotin jotain enemmän, vaikken erityisemmin mitään odottanutkaan. Mukana on myös jonkinlainen juonenkäänne, jonka katsoja voi arvata jo elokuvan alkupuolella. Lopputaistelu on sentään tyylikästä katseltavaa. Oli sääli, etteivät Affleck ja Simmons ole kertaakaan kunnolla samaan aikaan ruudulla. Noh, heitä pääsee näkemään yhdessä ensi vuonna hieman erilaisen elokuvan merkeissä...

Elokuvan on ohjannut Gavin O'Connor, joka selvästi osaa näyttelijäohjauksen ja hänellä tuntuu olevan visiota, mutta Bill Dubuquen heikko käsikirjoitus ei tarjoa tarpeeksi parempaan kokonaisuuteen. Kuvaus on välillä epätasaista ja jotkut kuvista ovat epätarkkoja. Leikkauspöydällä olisi elokuvasta voinut karsia sieltätäältä pois pätkiä, jolloin tämä olisi tiiviimpi paketti. Wolffin kiväärin laukaukset olivat toimivasti korostettuja äänitehosteilla. Musiikin sävellyksestä vastaa Mark Isham, mutta eipä musiikki jää mitenkään mieleen.

Yhteenveto: The Accountant on aika keskinkertainen trilleri, jossa on pituutta parisenkymmentä minuuttia liikaa. Ben Affleck on kyllä mainio pääosassa autistisena tarkka-ampujakirjanpitäjänä, mutta muuten elokuva ei hirveästi osaa napata mukaansa. On siinä hyvät hetkensä, mutta se jää silti arvosanaan "heikko". Elokuvan tarina ei oikeastaan kiinnosta, mutta toimintakohtaukset ovat viihdyttävää katsottavaa. Wolffin hokema "Solomon Grundy" -loru voi helposti jäädä päähän tai ainakin katsoja voi jälkikäteen kokea pakkomiellettä opetella loru ulkoa. Paikoitellen Wolffin näyt menneisyydestä ovat mielenkiintoisempia kuin elokuvan oikea tarina. Jos The Accountant kiinnostaa, niin eipä siinä menetä mitään, jos sen vilkaisee, mutta suosittelisin odottelemaan vuokrausmahdollisuutta, sillä elokuva ei ole leffalipun hinnan arvoinen. Muistakaa nukkua edellisyö hyvin, sillä on mahdollista, että tylsien osuuksien aikana melkein nukahtaa.




Kirjoittanut: Joonatan, 27.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
The Accountant, 2016, Warner Bros, Electric City Entertainment, RatPac-Dune Entertainment, Zero Gravity Management

2 kommenttia:

  1. Ihan eri mieltä. Ei ollut puuduttava eikä Affleckin Benan tekemiset tylsiä. 8/10!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että elokuva on saanut aika ristiriitaiset arviot. Jotkut kehuvat ja jotkut haukkuvat täysin lyttyyn.

      Poista