sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Arvostelu: Lego Elokuva (The LEGO Movie - 2014)

LEGO ELOKUVA

THE LEGO MOVIE



Ohjaus: Phil Lord ja Christopher Miller
Pääosissa: Chris Pratt, Elizabeth Banks, Morgan Freeman, Will Arnett, Will Ferrell, Liam Neeson, Alison Brie, Nick Offerman ja Charlie Day
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7

Kaikista leluista juurikin Legot ovat minun juttuni. Niitä on tullut saatua lahjaksi ja muuten vain useita paketteja elämäni aikana, ja loogisesti niillä on tullut leikittyä moneen otteeseen. Kaapista löytyi mm. Harry Potter -Legoja, Tähtien sota -Legoja, City-Legoja ja Prince of Persia -Legoja. Lelusarjan hienous on mielestäni siinä, kuinka Legojen kautta voi kehittää luovuuttaan, päättelykykyään ja mielikuvitustaan samanaikaisesti. Niistä voi kasata ties mitä (jos siis on tarpeeksi palikoita) ja niiden eri maailmoja voi yhdistellä mielensä mukaan. Kuten monet, myös minä yhdistelin eri settien ja teemojen maailmoja ja loin niistä oman tarinani, mutta toisin kuin monet, jatkoin erittäin pitkäjaksoisesti tarinoitani. Legojen maailmaan oli vapauttavaa paeta. Valitettavasti kun ikää tuli lisää, leikit jäivät, vaikka joskus tylsänä hetkenä kaivankin palikoita esiin ja rakennan niistä jotain - yleensä suuren Tylypahka-settini. Kun Legot ovat niin tärkeä osa lapsuuttani, ei ollut mikään ihme, että innostuin, kun kuulin, että olisi tulossa niistä kertova elokuva. Onhan Legoista tehty muutenkin leffoja, kuten Bionicle: Valon naamio (Bionicle: Mask of Light - 2003) ja Lego: The Adventures of Clutch Powers (2010), mutta ne eivät ole sama asia kuin yleisesti Legoista kertova elokuva. Kävinkin innoissani katsomassa Lego Elokuvan, kun se ilmestyi helmikuussa 2014 ja olen nähnyt sen pariin otteeseen uudestaan. Nyt kun elokuva saa lisäosan Lego Batman Elokuva (The LEGO Batman Movie - 2017), oli aika katsoa Lego Elokuva uudestaan ja arvostella se.

Rakennustyömies Emmetin elämä muuttuu, kun hän löytää Vapauden palan, jolloin hänestä tulee erään ennustuksen "Erityinen". Emmetin kohtalona on pelastaa Lego-maailma ilkeältä valtias Bisnekseltä ja tämän Kragle-massatuhoaseelta. Emmetin apuna ovat mm. toimintaa täynnä oleva Tyylilyyli, vanha viisas Trivius ja yön ritari Batman. (Kyllä, elokuvassa on mukana DC Comicsin viittasankari Batman, eikä hän ole ainoa tuttu hahmo, joka elokuvassa esiintyy...)

Pääosassa rakennustyömies Emmetina kuullaan Chris Pratt, joka on nykyään iso stara Guardians of the Galaxyn (2014) ja Jurassic Worldin (2015) ansiosta, mutta vielä tämän ilmestymisen aikaan kovin moni ei häntä tiennyt. Pratt näyttää jo tässä olevansa loistava valinta pääosaan. Hän tuo erittäin hienosti tunnetta Emmetiin pelkällä äänellään. Emmet on mielenkiintoinen valinta päähahmoksi. Hänestä tulevat mieleen Lego City -sarjan rakennustyömiesukot, joilla ei välttämättä itse tekisi paljoa leikkien aikana. Emmet kulkee massan mukana ja on samanlainen kuin kaikki muutkin rakennustyömiehet. Hän ei itse tajua olevansa täysin tuntematon, ennen kuin päätyy seikkailuun. Emmetin kehityskaari on erinomaisesti luotu.
     Tyylilyyliä esittää Elizabeth Banks. Hahmo on energinen ja päättäväinen, ja yrittääkin olla tarinan sankari, sillä hän ei koe nobody-Emmetin kykenevän pelastaa maailmaa. Välillä Tyylilyyli on tyylikäs hahmo, kun hän mätkii pahisrobotteja turpaan, mutta paikoitellen hänen ylimielisyytensä on liian vahvasti läsnä. Onneksi Tyylilyylistä löytyy myös herkempää puolta.
     Kuka muu sopisi paremmin ääninäyttelemään vanhaa viisasta Vitruviusta kuin legendaarisella äänellä varustettu Morgan Freeman? Itse en ainakaan keksi muita. Hahmo tuntuu yhdistelmältä Tarun sormusten herrasta (The Lord of the Rings) Gandalfia ja Harry Potterin Dumbledorea, jotka myös esiintyvät elokuvassa lyhyesti. Hän puskee Emmetia kohti ennustuksen sanomaa kohtaloa ja yrittää auttaa häntä muuttumaan tarinan sankariksi. Freeman on täydellinen valinta rooliin ja hänen äänensä on tietysti erittäin tunnistettavissa.




Elokuvassa tosiaan esiintyy Batman, jonka sooloseikkailu ilmestyy lähiaikoina elokuvateattereihin. Batmanin äänenä kuullaan Will Arnett, josta en näyttelijänä erityisemmin välitä. Tässä ei kuitenkaan tarvitse katsoa hänen naamaansa ja hän on muuttanut ääntään karheammaksi, jolloin on vaikea sanoa, kuka esiintyjä on kyseessä. Batman on itseään täynnä oleva pullistelija, joka uskoo pystyvänsä mihin vain. Vaikka hetkittäin hahmon ylimielisyys käy hermoille, Batmanilta löytyy loistaviakin kohtia. Ja onhan se Batman cool, vaikka olisikin Legoista tehty! Eikä hän ole ainoa DC Comicsin supersankarihahmo, joka esiintyy elokuvassa. Lego Elokuvassa esiintyvät myös lyhyesti Superman (Channing Tatum), Green Lantern (Jonah Hill) ja Wonder Woman (Cobie Smulders). Marvelin supersankareita, kuten Spider-Man ja Captain America, ei nähdä lainkaan, mikä johtuu luultavasti siitä, ettei elokuvan tuottanut Warner Bros. omista oikeuksia Marvelin hahmoihin.
     Heidän lisäkseen Emmetia ovat auttamassa ärsyttävän ihana Puolikisu (Alison Brie), merirosvokyborgi Teräsparta (Nick Offerman) ja kasarimallin avaruushemmo Ben (Charlie Day), jolla on upeana yksityiskohtana haljennut avaruuskypärä. Nimittäin erittäin monilla juurikin tuollainen kypärä halkesi oikeasti. Kolmikosta Ben on paras hahmo ja hän haluaa kaiken aikaa päästä rakentamaan itselleen avaruusaluksen, muttei tunnu saavan siihen tilaisuutta. Puolikisu yrittää olla söpö hahmo, mutta enimmäkseen hän vain rasittaa. Teräsparta on hauska, ja piraatin ja kyborgin yhdistelmä on yllättävän onnistunut ratkaisu. Muita tuttuja hahmoja ovat entinen Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln, taiteilija Michelangelo, teini-ikäinen mutanttininjakilpikonna Michelangelo, ex-koripalloilija Shaquille O'Neal ja Tähtien sodassa (1977-) esiintyvät Han Solo, Chewbacca, C-3PO ja Lando Calrissian. Hauskaa on, että C-3PO:ta ja Landoa esittävät heidän alkuperäiset näyttelijänsä Anthony Daniels ja Billy Dee Williams.
     Elokuva pahis on valtias Bisnes, jonka äänenä kuullaan Will Ferrell. Valtias Bisnes inhoaa epäjärjestystä ja hän onkin luonut ilkeän suunnitelman pistääkseen kaiken haluamaansa järjestykseen. Hän on julma ja hyvä pahis, jolle on luotu toimiva motiivi. Ferrell on pahisroolissa mainio.
     Valtias Bisneksen oikea käsi on Paha kyttä, jota esittää Liam Neeson, jonka ääni toimii täydellisesti pahikselle. Hän myös ääninäyttelee Kytän toista puolta, eli Hyvää kyttää.

Lego Elokuva todella on juurikin oikea elokuva Legojen ystäville. Useissa Lego-aiheisissa elokuvissa ja sarjoissa hahmot ja rakennukset ovat Legoista rakennettuja, mutta taustat näyttävät todelliselta maailmalta. Tässä elokuvassa lähes kaikki on toteutettu Legopalikoista. Fanit voivat innostua tunnistaessaan eri Lego-settejä ja elokuvan aikana saattaa sanoa: "Hei minullahan on juuri tuollainen!" Tekijät ovat nähneet suuren vaivan tuodakseen tuttuja settejä mukaan taustoihin ja animaattoreille leffan teko on ollut mitä luultavimmin yhtä helvettiä, sillä tarkkaan katsottuna kaikista rakennuksista, vuorista, kulkuvälineistä ja jopa pilvistä huomaa, että ne koostuvat animoiduista Legopalikoista. Laajoissa kuvissa, joissa näkyy kokonaisia kaupunkeja, voi olla nähtävissä jopa miljardeja pikku palikoita. Jopa aseiden luodit ovat Legoista tehtyjä, kuten myös hypnoottinen vesi, joka koostuu pikkuruisista palikoista, jotka liikkuvat aaltojen tapaan. Mukana on kuitenkin myös muutamia muita esineitä, kuten muistikortti ja laastari. En voi muuta kuin kehua elokuvan animaatiojälkeä!




Elokuvan pohjatarina, jossa tavispäähahmo saa tietää olevansa ennustuksen "valittu" ja lähtee pelastamaan maailmaa, on todella nähty juttu. Tuolla lailla kerrottuna joku voisi sanoa, että tuollaisiahan on jo nähnyt useita, joten ei tätä kannata vilkaista. Näin ei kuitenkaan ole. Lego Elokuva tekee nimittäin pilkkaa useista asioista, etenkin juonestaan. Tekijät ovat tienneet kertovansa erittäin perinteistä tarinaa ja ovatkin päättäneet tuoda tarinan kettuillen mukaan. Elokuva tekee myös pilkkaa massan mukana kulkevista ihmisistä, jotka katsovat ja kuuntelevat kaiken skeidan, mitä televisiosta näkyy ja radiosta kuuluu. Esimerkiksi koko Palikkalan kaupunki on innostunut tyhmästä "Misä mun housu ovat?" -ohjelmasta, jonka joka jakso on täsmälleen sama, sekä ärsyttävän riemastuttavasta "Everything is Awesome" -kappaleesta, joka soi radiossa lähes tauotta. Vanhemmat katsojat huomaavat elokuvan useat vertaukset, kun taas lapset voivat rauhassa keskittyä seikkailuihin, joita Lego Elokuva tarjoaa. Lapsille on tietysti sanomia, kuten että pitää uskoa itseensä ja että kuka tahansa voi olla sankari. Tärkein sanoma lapsille on kuitenkin, että leikkikää sydämenne kyllyydestä! Elokuva todella on kaikenikäisille tehty. Se myös toimii erinomaisena Lego-mainoksena, joten vanhemmat varautukaa, että seuraavan kerran kaupungilla käydessä lapset saattavat vonkua näiden lelujen perään.

Lego Elokuva herättää aina saman tien sisäisen lapseni. Kyseessä on mielestäni todella hyvä animaatioelokuva, jonka jaksaa katsoa useaan otteeseen uudestaan. Siinä on vauhdikkaita kohtauksia, jännitystä, toimintaa, romantiikkaa ja huumoria. Välillä elokuvassa on erittäin ylivilkas meininki, joten väärässä mielentilassa tai väsyneenä leffa voi tuntua ihan liian hyperaktiiviselta. Onkin hyvä, jos omat aivot käyvät jonkinlaisella turbovaihteella elokuvan aikana. Elokuva ei erityisemmin hidastele, vaan menee osuvalla temmolla eteenpäin. Loppupuolella pysähdytään syvällisyyksiin ja loppuosio voi helposti tulla yllätyksenä, vaikka elokuva on täynnä vinkkejä siitä. Mukana on paljon helposti ratkeavia tapahtumia, esimerkiksi kun on hätä, niin apu saattaa tulla täysin puskista. Tällaista kutsutaan "deus ex machinaksi" ja useissa elokuvissa sellaiset ovat hölmöjä ja laiskoja, mutta tähän ne sopivat hienosti. Lego Elokuva hyödyntääkin kliseitä upeasti, pilkaten niitä täydellisesti. Joillekin useat asiat elokuvassa eivät luultavasti toimi, mitä en yhtään ihmettele, mutta itseeni juttu kolahti juuri tykisti ja odotan todella paljon näkeväni Lego Batman Elokuvan.




Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaavat Phil Lord ja Christopher Miller, jotka ovat ohjanneet yhdessä myös 21 Jump Streetin (2012) ja sen jatko-osan 22 Jump Street (2014). Ei olekaan siis mikään ihme, että tästä löytyvät noiden kahden pätkän pääesiintyjät Channing Tatum ja Jonah Hill. Kaksikolla on ollut vahva visio ja he ovat tuoneet sen valkokankaille upeasti. Animointi on tosiaan huikeaa ja elokuva on ihanan kirkas ja väririkas. Äänitehosteilla on tuotu paljon lisäyksiä kohtauksiin eri tavoin. Mark Mothersbaugh on säveltänyt toimivaa musiikkia säestämään tarinaa. Elokuvassa kuultava Shawn Pattersonin, Jo Lin ja The Lonely Islandin kappale "Everything is Awesome" on ärsyttävyydestään huolimatta toimiva ja olikin ehdolla parhaan alkuperäiskappaleen palkinnosta Oscar-gaalassa vuonna 2015.

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen ja se tuo huikeasti esille ylistettävän animoinnin. Lisämateriaalina Blu-raylla on musiikkivideo "Batman's a True Artist", lyhytvideo "Michelangelo and Lincoln: History Cops", Lego Ninjago Elokuvaa (The LEGO Ninjago Movie - 2017) mainostava "Enter the Ninjago", leffan teosta kertova "Behind the Scenes: Bringing LEGO to Life", muutamasta eri elokuvan setistä kertova "Behind the Scenes: See It, Build It!", kuvakäsikirjoituspätkä "Behind the Scenes: Stories from the Story Team", sekä elokuvassa nopeasti näkyviä, fanien tekemiä Lego-lyhytanimaatioita. Näiden lisäksi mukana on myös poistettuja kohtauksia, mokaotoksia ja mainoksia.

Yhteenveto: Lego Elokuva on aivan mielettömän erinomainen animaatioseikkailu niin lapsille kuin aikuisillekin - etenkin Lego-faneille! Siinä on teemoja, joita lapset eivät ymmärrä, mutta myös mainioita opetuksia lapsille, kuten että leikkikää niin juman perkuleesti! Mukana on paljon seikkailua, toimintaa, jännitystä ja huumoria. Elokuva tekee pilkkaa useista asioista hienosti. Ääninäytteleminen on taidokkaasti toteutettu ja animaatiojälki on täydellistä. Elokuvan animaattoreiden on syytä olla ylpeitä itsestään! On hienoa ja hauskaa, että elokuvassa nähdään paljon tuttuja hahmoja. Ette varmasti osaa sanoa mitään muuta yksittäistä elokuvaa, jossa voi nähdä Batmanin, Gandalfin, Michelangelon, Dumbledoren ja Chewbaccan. Noh, varmaankin sitten jälleen Lego Elokuva 2:ssa (The Lego Movie 2: The Second Part - 2019), jota odotan erittäin paljon. Sitä ennen ilmestyvät ainakin Lego Batman Elokuva ja Lego Ninjago Elokuva, eikä ole epäilystäkään siitä, menenkö katsomaan kummatkin - vaikka "Ninjago" ei ole koskaan erityisemmin kiinnostanut. Toivottavasti sama meininki jatkuu niissäkin. Suosittelen Lego Elokuvaa perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Jos lapsenne ovat innostuneet Legoista, niin tämä on pakko näyttää heille. Maailmassa on myös paljon aikuisia, jotka ovat rakastuneet Legoihin ja myös heidän täytyy nähdä tämä. Mielestäni on vääryys, ettei Lego Elokuva ollut edes ehdolla vuoden parhaasta animaatioelokuvasta Oscar-gaalassa 2015.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
The LEGO Movie, 2014, Warner Bros. Pictures, Village Roadshow Pictures, RatPac-Dune Entertainment, The LEGO Group, Vertigo Entertainment, Lin Pictures, Warner Animation Group


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti