DESPICABLE ME (2010)
ITSE ILKIMYS
Ohjaus: Pierre Coffin ja Chris Renaud
Pääosissa: Steve Carrell, Miranda Cosgrove, Dana Gaier, Elsie Fisher, Jason Segel, Russell Brand, Will Arnett, Kristen Wiig ja Julie Andrews
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 7
Muistan hämärästi, kun Illumination Entertainmentin esikoiselokuva Despicable Me, eli suomeksi Itse ilkimys ilmestyi. Kaikkialla oli yhtäkkiä keltaisia ukkeleita haalareissa, joilla oli erikoiset kakkulat ja jotka puhuivat hölmösti. Lapset tietenkin rakastuivat näihin minioneiksi kutsuttuihin olentoihin, mikä aiheutti vanhempien lompakkojen tyhjenemisen. En käynyt katsomassa leffaa teattereissa, kun se ilmestyi, sillä se ei parin trailerin perusteella minua kiinnostanut. Näinkin sen vasta noin vuotta myöhemmin ja vaikka se oli mielestäni ihan kiva, en ollut erityisen innoissani ja nämä ihme keltaiset minionit lähinnä vain ärsyttivät minua. Leffan suosio kasvoi ja muutama vuosi myöhemmin ilmestyivätkin Despicable Me 2 (2013), sekä lisäosa Minions (2015). Niidenkin näkemisen jälkeen ei mielenkiintoni sarjaa kohtaan ole oikein noussut ja olen aina jättänyt Itse ilkimyksen kaupan hyllylle, vaikka se olisikin ollut kuinka halvalla myynnissä. Minulle leffat olivat lähinnä kertakäyttökamaa, jonka läpi hekottelee kerran, mutta jota ei välttämättä tarvitse nähdä enää uudestaan. Kuitenkin nyt sarja on saamassa jatkoa leffalla Despicable Me 3 (2017), joten täytyi tietty katsoa aiemmat leffat uudestaan arvioimista varten. Sarjan aloittaja olikin minulla digiboxilla tallennettuna, josta katsoinkin sen yhdessä tyttöystäväni kanssa. Vaikka leffa naurattikin enemmän kuin viimeksi, toivoin todella usein, että olisin Hans Zimmerin konsertissa kuin kotisohvalla katsomassa tätä. Noh, oli Itse ilkimys onneksi jonkin verran menevämpi teos kuin muistin.
Superkonna Gru aikoo tehdä kaikkein suurimman rikoksen, eli varastaa Kuun taivaalta. Tähän hän tarvitsee kutistussäteen, joka täytyy varastaa itseään täynnä olevalta pahikselta, Vektorilta. Apunaan Grulla on kolme hyväsydämistä orpoa ja suuri joukko hömelöitä minioneja.
Mainion Steve Carellin ääninäyttelemä roisto Gru ei tunnu oikein pitävän kenestäkään. Parkkeeratessaan hän runnoo viereiset autot ja kahvilajonoissa hän jäädyttää muut asiakkaat etuillakseen. Gru on kylmäsydäminen tapaus, joka yrittää vain olla kaikista paras rikollinen. Hän ei onneksi yritä mennä niin pitkälle, että valloittaisi koko maailman, vaan yrittää lähinnä näyttää kaikille, millaisia ilkeyksiä pystyy tekemään. Kuuvarkaus on juuri sellainen uutisaihe, jollaisessa Gru toivoo näkevänsä nimensä. Kuitenkin leffan aikana Grun sydän alkaa lämmetä, adoptoidessaan orpotytöt, jotka osoittavat, että hän voisi olla muutakin kuin konna. Gru on hauska hahmo ja puhuu erikoisella aksentilla.
Kolme orpotyttöä ovat onnistuneesti todella erilaiset, mutta silti he tuntuvat yhtenäiseltä porukalta. Margo (Miranda Cosgrove) on tytöistä vanhin ja samalla myös älykkäin ja vastuullisin. Margo epäilee valehtelevaa Gruta, mutta yrittää löytää hänestä parhaat puolet. Edith (Dana Gaier) sen sijaan ei oikein innostu muista ja tekee mitä huvittaa. Hän esittää muille, ettei pidä mistään, mutta vähän väliä hänestä näkyy, että hän vain esittää. Kolmikon nuorin, yksisarvisia fanittava Agnes (Elsie Fisher) innostuu kahden muunkin puolesta ja löytää kaikesta parhaat puolet. Hän ei mieti Grusta mitään pahaa, vaan pitää tätä vain hassuna herrana, jolla on söpö torahammaskoira ja kivoja keltaisia kavereita.
Vektori (Jason Segel) on ihan hauska tapaus, mutta paikoitellen jokseenkin ärsyttävä tyyppi, kokiessaan olevansa roistoista parhain. Grukin kokee niin itsensä kohdalla, mutta hän näyttää sen koomisella tavalla, toisin kuin itserakas Vektori. Hahmo on hölmön näköinen oranssissa verryttelypuvussaan ja pottakampauksessaan, mutta muuten hän ei oikein jää mieleen, eikä hän ole kovin uskottava rikollisnero.
Muita hahmoja elokuvassa ovat tohtori Nefario (Russell Brand), joka suunnittelee kaikki Grun vempaimet, pahispankin johtaja Perkins (Will Arnett), orpokodissa työskentelevä tympeä neiti Hattie (Kristen Wiig), Grun tyytymätön äiti (Julie Andrews), sekä Grun naapuri Fred (Danny McBride). Lasten suosikkien, eli minionien (jotka kulkevat Suomessa myös nimellä kätyrit) ääninä kuullaan mm. Jemaine Clement ja leffan ohjaajat Pierre Coffin ja Chris Renaud.
Siinä missä nykypäivän Walt Disney -elokuvat kuten Zootopia (2016) ja Pixarin leffat kuten Inside Out (2015) onnistuvat tosissaan olemaan KOKO perheen elokuvia, joista aikuiset voivat nauttia ehkä jopa enemmänkin kuin lapset, Itse ilkimys pyrkii olemaan juuri lapsia riemastuttava elokuva. Tämä on huomattavissa heti alusta alkaen, kun visuaalinen tyyli tulee selville. Hahmot ovat todella karikatyyrisiä, jolloin monissa henkilöissä yhdistyvät pyöreät vartalot ja tikkuraajat. Taustat eivät ole realistisia, ja talot sekä kulkuneuvot ovat erikoisen näköisiä, mikä saa leffan näyttämään usein kalliilta lastenohjelmalta. Toinen huomio on jokseenkin lapsille suunnattu superpahistarina, joka sisältää opetuksia ja joka näyttää, että paha voi aina muuttua hyväksi. Kolmanneksi ovat tietenkin ne minionit, joita leffassa esiintyy vähän väliä, vaikka heille ei olisi joskus edes mitään käyttöä. Heidän tarkoituksensa on vain ja ainoastaan hauskuutta tyhmällä puhetavallaan, josta ei saa lähes mitään tolkkua, sekä sillä kun he toilailevat ja heitä sattuu. Mikä olisi hauskempaa kuin hassun näköinen hahmo? No tietty se, kun hassun näköistä hahmoa sattuu! Mutta sattuminen on tehty koomisesti, eikä hahmolle käy mitään, vaan se jää vain hassuun asentoon, niin kyllä naurattaa. Eipä siinä mitään, tunnustan itsekin nauraneeni minionien hölmöilyille ja ne ärsyttivät minua huomattavasti vähemmän kuin viime katselukerralla. Ja pakko myös tunnustaa, että ilman minioneita Itse ilkimys ei olisi mitään.
Jotta vanhemmat kykenisivät katsomaan tämän muksujensa kanssa loppuun, on mukana paljon huumoria myös aikuisille - jopa yllättävän julmia vitsejä. Yhdessä kohtaa leffaa orpotyttökolmikko palaa orpokotiin ja kävelee pahvilaatikon ohi, jossa lukee "Häpeän laatikko" ja moikkaavat jotain orpoa, joka on joutunut pimeään boksiin häpeämään. Todella rankkaa, mutta todella hauskaa! Toinen julma vitsi, joka mieleen jää, liittyy Grun äitiin ja kuinka tämä murskaa takaumissa lapsi-Grun unelmia. Komediapuoli onkin onnistuneinta elokuvassa ja leffa naurattaa makeasti useassa kohtaa. Valitettavasti muuten teos ei ole kovin ihmeellinen, minkä huomaa etenkin loppuhuipennuksessa, josta puuttuu huumori, sillä pitää mennä tositoimiin. Muissakin vakavissa kohdissa tunnelma tuntuu lässähtävän, eikä leffa saa kunnolla tempaistua mukaansa. Leffan ideat rikollisten yhteisestä kulttuurista ovat ihan mielenkiintoisia, mutta pankkia lukuunottamatta ne jätetään pelkiksi pintaraapaisuiksi. Näin Itse ilkimys tosin saa katsojan kiinnostumaan maailmasta ja toivomaan lisätietoja. Suurin kysymys tietenkin on, että mitä ne minionit oikeasti ovat ja mistä ne oikein tulevat?
Elokuva on animoitu ihan hyvin, vaikka leffan visuaalinen ilme ei olekaan mielestäni mitä parhain. Studion ensimmäiseksi leffaksi on ihan ymmärrettävää, että kovin suurella budjetilla tätä ei olla voitu tehdä, mutta useasti huomaa yksityiskohtien puuttumisen. Monessa kohtaa, kun näkyy laajoja kuvia kaduista, ihmisiä ei näy lähestulkoon missään, vaan kaikki rahat taisivat mennä suuren minion-joukon animoimiseen. Joitain tyylikkäitä pätkiä on mukana, mutta siihen se jää. Visuaalisesti hauskinta on, kuinka Vektori on yksinkertaisesti piilottanut varastamansa pyramidin maalaamalla sen siniseksi kuin taivas ja lisäämällä mukaan pari hassua valkoista pilveä. Itse ilkimyksen ohjauksesta vastaavat tosiaan Chris Renaud ja Pierre Coffin, jotka ovat onnistuneet ihan kelvosti, jos ottaa huomioon, että tämä on kummankin esikoiselokuva. Sergio Pablosin tarina ei ole mitä parhain, mutta sen pohjalta syntynyt Cinco Paulin ja Ken Daurion käsikirjoitus toimii, kun mukaan on lisätty paljon vitsejä.
Yhteenveto: Itse ilkimys on pohjimmiltaan keskinkertainen ja todella lapsellinen elokuva, mutta se sisältää paljon todella mainiota ja yllättävän julmaa huumoria, jotta aikuisetkin jaksavat katsoa leffan muksujensa kanssa. Gru on hyvä päähenkilö ja hänen kehitystään on mielenkiintoista seurata, minkä lisäksi orpotytöt ovat toimivan erilaisia toisistaan, mutta silti yhtenäinen tiimi. Sen sijaan leffan "pahis", eli Vektori ei erityisemmin säväytä. Minionit eivät ole sinänsä kovin tärkeitä ja ne paikoitellen ärsyttävät, mutta totuus on, ettei leffa olisi mitään ilman heitä ja kyllähän se naurattaa, kun niitä sattuu. Animointityyli ei ole parhaasta päästä ja leffa näyttää lähinnä lastenohjelmalta. Lapsille Itse ilkimys sopiikin paremmin ja heille tämä kannattaa näyttää, jos pankkitili on valmis tyhjentymään minion-lelujen takia. Kyllähän sen siinä samalla katsoo, mutta mitään erityisen ihmeellistä ei ole luvassa.
Kirjoittanut: Joonatan, 18.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Despicable Me, 2010, Universal Pictures, Illumination Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti