MINIONS (2015)
KÄTYRIT
Ohjaus: Kyle Balda ja Pierre Coffin
Pääosissa: Pierre Coffin, Sandra Bullock, Jon Hamm, Michael Keaton, Allison Janney, Jennifer Saunders, Steve Coogan, Michael Beattie, Katy Mixon, Steve Carell ja Geoffrey Rush
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7
Illumination Entertainmentin ensimmäinen elokuva, Despicable Me (Itse ilkimys - 2010) esitteli maailmalle pienet keltaiset olennot, jotka pukeutuivat kakkuloihin ja haalareihin, puhuivat outoa kieltä ja joilla oli vaihtelevasti yksi tai kaksi silmää. Nämä minionit - eli suomeksi "kätyrit" - nousivat erittäin suureen suosioon ja yhtäkkiä monen vanhemman lompakot tyhjenivät minionlelujen ja muiden oheistuotteiden takia. Hahmojen suosio huomattiin ja Despicable Me 2:ssa (Itse ilkimys 2 - 2013) heidän rooliaan kasvatettiin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ja jo ennen sarjan toisen osan ilmestymistä ilmoitettiin, että minioneista tehtäisiin oma elokuva. Leffan teko alkoi vuonna 2012 ja sen piti ilmestyä jo loppuvuodesta 2014, mutta se päätettiin siirtää seuraavalle kesälle, jotta oheistuotteet myisivät varmasti paremmin. Minions sai ensi-iltansa kesällä 2015 ja se nousi suureksi hitiksi. Niinkin suureksi, että kyseessä on tällä hetkellä kaikkien aikojen kolmanneksitoista menestynein elokuva, yli miljardin dollarin lipputuloillaan! Itse kävin myös katsomassa leffan, vaikken erityisesti minioneista pitänytkään. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt ja pidin elokuvaa ihan mainiona. Ostin Minionsin Anttilan konkurssimyynnistä parilla eurolla, mutta katsoin leffan vasta vähän alle vuotta myöhemmin uudestaan, sillä sarja on saamassa jatkoa elokuvalla Despicable Me 3 (2017) ja siihen täytyi tietenkin valmistautua katsomalla ja arvostelemalla sarjan aiemmat osat.
Minionit ovat miljoonia vuosia palvelleet kaikkein pahimpia pahiksia, mutta eräänä päivänä ne huomaavat, että heillä ei ole enää ketään palveltavaa. Tämän takia kolme urheaa minionia lähtevät seikkailulle etsimään uutta rikollisneroa, jotta olennoilla olisi jälleen tarkoitus.
Kolme rohkeaa minionia ovat nimeltään Kevin, Stuart ja Bob, ja heidän ääninään kuullaan (kuten muidenkin minionien) elokuvan toinen ohjaaja, Pierre Coffin. Vaikka yleisesti minionit ovat aika lailla samanlaisia, on kolmikolle luotu toimivasti erilaiset persoonat, jolloin heidät erottaa selvästi leffan aikana. Kevin on porukan pisin ja kolmikon johtaja, joka kokee olevansa muita kahta viisaampi, eikä hölmöile ihan yhtä paljoa. Stuart on yksisilmäinen kitaransoittaja, joka toivoo tapaavansa miniontytön... jos sellaisia edes on. Pelottaa ajatus siitä, että nämä oliot lisääntyisivät. Bob on kolmikon lyhyin ja selkeästi myös lapsellisin, sillä hän innostuu kaikesta kahta toveriaan enemmän ja hän kantaa kaiken aikaa ruskeaa pehmonallea kainalossaan. Bobin älykkyysosamäärä vaikuttaa olevan tiimin pienin, mutta eivät Stuart ja Kevinkään ole mitään järjenjättiläisiä. Jokaiselle kolmikosta on saatu lähes yhtä paljon tehtävää, jolloin kukaan ei tunnu vain roikkuvan mukana. Tarkkaavaisimmat katsojat ja sarjan fanit saattavat huomata, että Kevin ja Stuart ovat esiintyneet jo aiemmissa Itse ilkimyksissä.
Sandra Bullock ääninäyttelee Scarlet Overkillia, joka uskoo olevansa kaikkein suurin pahis. Scarlet on ylimielinen hahmo, jolla on selkeät maailmanvalloitussuunnitelmat. Hahmo on muiden rikollisten idoli ja nauttii suosiostaan. Alussa hänelle annetaan hieman taustatarinaa, mutta vain todella pikaisesti. Leffan alkupäässä hahmo on ihan hauska, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä ärsyttävämmäksi hän muuttuu.
Matkallaan minion-kolmikko tapaa mm. Nelsonin rikollisperheen, johon kuuluvat Walter-isä (Michael Keaton), Madge-äiti (Allison Janney), Walter Jr. -poika (Michael Beattie), Tina-tytär (Katy Mixon) ja Tutti-vauva. Rikollisperhe on hauska idea ja on harmi, että he esiintyvät ensimmäisen puolen tunnin jälkeen vain pariin otteeseen taustoilla. Perheessä on jotain todella outoa ja katsojana kiehtoo tietää, miten heistä on tullut sellainen rosvotiimi.
Muita hahmoja elokuvassa ovat Scarletin mies Herb Overkill (Jon Hamm), joka suunnittelee rikollisvempaimia ja Ison-Britannian kuningatar (Jennifer Saunders). Leffassa kuullaan myös koomikko Steve Coogan parissa ääniroolissa professorina ja vartijana, sekä Geoffrey Rush kertojaäänenä.
Varoitan heti, että jos minionit ovat mielestänne ärsyttäviä, teidän ei kannata katsoa tätä elokuvaa. Minions keskittyy täysillä nimikkohahmoihinsa ja pääkolmikko on lähes kaiken aikaa ruudulla. Jo heti elokuvan alussa, kun Universalin logo ilmestyy ruutuun, tuttu tunnusmusiikki kuullaan minionien hoilaamana. Hahmojen ääneen ja outoon puhetapaan - joka kuulostaa ihme höpönlöpöltä, mutta josta löytää eri kielien sanoja - kannattaa tottua, sillä sitä on luvassa paljon. Kahdessa Itse ilkimyksessä minionit olivat usein mielestäni rasittavia, etenkin toisessa osassa, jossa heidän urpoilullaan ei ollut oikein mitään syytä kuin lapsien hauskuuttaminen. Yllättävää kyllä, tässä elokuvassa hahmot toimivat! ...ainakin suurimman osan ajasta. Tällä kertaa minionien esiintymiselle on hyvä syy, sillä he ovat tarinan keskiössä ja näin hölmöilyt voivat jopa viedä tarinaa eteenpäin. Kolmikolle käykin kaikenlaista jännää, joista suurin osa on tarkoitettu vitseiksi. Leffan aikana saa naureskella moneen kertaan, mutta mukaan on tungettu myös tarpeettomia kohtia, joiden toivoisi lähinnä loppuvan, kun ne ovat kestäneet vasta viisi sekuntia. Yksi näistä hetkistä on täysin turha tanssikohtaus minionien ja vartijoiden kesken, joka vain kestää ja kestää. Leffassa nähdään myös todella tarpeettomasti paljas minionin pylly, jotta lapsikatsojat pääsisivät kikattamaan hieman lisää.
Kahden Itse ilkimyksen tapaan myös Minionsissa on ajateltu lähinnä lapsiyleisöä, eikä elokuva ole kunnolla koko perheelle tarkoitettu, kuten monet nykypäivän Disney- ja Pixar-seikkailut. Tällä kertaa tosin tarina on ihan mukaansatempaava, jolloin aikuiskatsojakin saattaa jämähtää ruudun ääreen, kun muksu haluaa katsoa elokuvan. Vanhemmille on ujutettu mukaan vitsejä ja viittauksia liittyen esimerkiksi Beatlesiin ja Nixoniin, joita lapsi ei luultavasti tajua. Kaiken kohelluksen seassa ehkä hauskin juttu mielestäni koko leffassa oli kuitenkin se, kuinka stereotypisesti englantilaiset esitetään elokuvassa: suurin osa lontoolaisista tuntuu juovan teetä kaiken aikaa. Tavallaan pidän sarjan lisäosa-Minionsia parempana kuin sarjan oikeita osia, joiden juonet eivät oikein innostaneet - etenkään toisen osan. Tässä on kunnon seikkailuhenkeä, joka on tosin paikoitellen pilattu tyhmillä vitseillä ja korvia kiduttavalla älämölöllä. Onneksi elokuva ei kuitenkaan ole täysin tarpeeton rahastuslisäosa, vaan se toimii esiosana Itse ilkimys -sarjalle. Monet varmasti ihmettelivät alkuperäistä teosta katsoessaan, että mitä ihmettä nuo keltaiset heput oikein ovat? Tässä elokuvassa siihen saadaan heti ensiminuuteilla vastaus, mikä voi jopa yllättää jotkut. Monet luulivat, että Itse ilkimyksen päähenkilö Gru (Steve Carell) oli luonut minionit apureikseen, mutta totuus onkin, että nämä oliot ovat astelleet maan päällä kauemmin kuin yksikään ihminen!
Minionsin animointi on todella hyvää ja taustoilla nähdään paljon yksityiskohtia. Elokuva on ihanan kirkas ja sitä on erittäin miellyttävää katsoa. Hahmot ovat sarjalle tutun karikatyyrimaisia, mikä toimii. Elokuvan ohjauksesta vastaavat Itse ilkimykset ohjannut Pierre Coffin ja Illuminationin toisen elokuvan, The Loraxin (2012) ohjannut Kyle Balda. Kaksikko on hoitanut hommansa ihan hyvin ja saanut näyttelijöistä kunnolla energiaa irti. Coffin on päässyt loistamaan myös pääosassa, mitä hän tuntuu rakastavan esittävänsä. Käsikirjoittaja Brian Lynch on luonut hauskan tarinan, mutta joitain kohtia olisi voinut hieman tiivistää, sillä ne tuntuivat jokseenkin venytetyiltä. Ääniefektit ovat mainioita, kuten myös leffaan sävelletty musiikki. Elokuvassa kuullaan myös kappaleita, kuten The Turtlesin "Happy Together" ja The Spencer Davis Groupin "I'm a Man".
Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on kolme lyhytelokuvaa; interaktiivinen kartta, josta löytyy leffan teosta kertovia pätkiä, kuvia ja tietoiskuja; elokuvan tekoprosessista kertova "Behind the Goggles - The Illumination Story of the Minions", joka sisältää useita lyhyitä videoita; sekä minioneiden laulama "Jingle Bells".
Yhteenveto: Minions on ihan viihdyttävä pätkä, joka sisältää paljon hölmöilyä ja äänekkyyttä. Yllättävää kyllä, itse minionit eivät ole yhtä ärsyttäviä kuin Itse ilkimyksissä, vaikka välillä toivoisikin, että he olisivat hiljaa. Pääkolmikolle - Kevinille, Bobille ja Stuartille - on luotu toimivasti erilaiset persoonat, jolloin heidät erottaa toisistaan koko leffan ajan. Elokuvan tarina on ihan mielenkiintoinen ja siinä on useita hauskoja kohtia. Valitettavasti jotkut jutut ovat todella typeriä ja muutamat vitsit tuntuvat vain täytteeltä ilman oikeaa syytä, minkä lisäksi jotkut kohdat kestävät liian kauan. Visuaalisesti Minions on todella tyylikäs ja kirkas, jolloin sitä katsoo mielellään. Lapsille tämä toimii varmasti ja heille se onkin tarkoitettu. Muunkin ikäiset minionfanit kokevat tästä luultavasti riemua, minkä lisäksi vanhemmat voivat ihan sujuvasti katsoa tämän lapsiensa kanssa. Minions on hieman parempi kuin ensimmäinen Itse ilkimys ja selvästi parempi kuin Itse ilkimys 2, mutta ei sille jää silti jatkoa kaipaamaan. Mutta kun leffa tuotti tolkuttoman summan rahaa ja lapset rakastavat hahmoja, niin jossain kohtaa on jatko varmasti odotettavissa. Kyllähän sen käy katsomassa, mutta tällä hetkellä pärjään vain yhdellä leffalla. Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt musiikkiesitys, joten ei kannata pistää elokuvaa pois ennen sitä.
Kirjoittanut: Joonatan, 6.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Minions, 2015, Illumination Entertainment, Universal Pictures
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti