Arvostelu: Dunkirk (2017)

DUNKIRK (2017)

Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Fionn Whitehead, Mark Rylance, Tom Hardy, Jack Lowden, Barry Keoghan, Tom Glynn-Carney, Aneurin Barnard, Cillian Murphy, Harry Styles ja Kenneth Branagh
Genre: sota, draama
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 16

Dunkirk on tositapahtumiin perustuva sotaelokuva, joka kertoo vuonna 1940 käydystä Ranskassa sijaitsevan Dunkerquen taistelusta ja sen jälkeisistä tapahtumista. Filmin työstäminen alkoi jo kaksikymmentäviisi vuotta sitten, kun leffan ohjaaja Christopher Nolan oli vaimonsa kanssa käymässä Dunkerquessa ja innostui kirjoittamaan tarinan taistelun pohjalta. Elokuvan teko lähti kunnolla käyntiin kuitenkin vasta muutama vuosi sitten ja kuvaukset alkoivat keväällä 2016. Nyt Dunkirk on vihdoin saamassa ensi-iltansa ja pakko sanoa, etten yhtään malttanut odottaa sen näkemistä! Jos olette lukeneet arvosteluni Inceptionille (2010) tai tunnette minut, niin tiedätte, että Christopher Nolan on lempiohjaajani, eikä hän ole Batman Beginsin (2005) jälkeen tehnyt ainuttakaan elokuvaa, joka olisi heikompi kuin "mestariteos". Siitä asti kun hänen viimeisin teoksensa, Interstellar (2014) ilmestyi, olen odottanut uutta Nolan-elokuvaa ja olin todella hämilläni, kun uutisia ei tuntunut kuuluvan hänen töistään. Kun kuulin, että hän tekee tällä kertaa sotaelokuvaa, en aluksi innostunut ideasta, sillä se ei todellakaan kuulu lajityyppinä suosikkeihini. Uskoin kuitenkin, että hän saisi tehtyä siitä erittäin vaikuttavan kokemuksen. Mainokset herättivät kunnolla mielenkiintoni ja huomatessani, että Dunkirkin lehdistönäytökseen oli enää muutamia viikkoja, innostukseni nousi huomattavasti. Tämä kuuluu listaani niistä leffoista, joita odotan eniten tältä vuodelta, joten olin äärimmäisen täpinöissäni, kun menin katsomaan elokuvaa - varsinkin kun näytös pidettiin Finnkinon hienossa Scape-salissa!

Liittoutuneet sotilaat ovat jääneet saarroksiin Dunkerquen rannalle, eivätkä pääse pakoon piirittävien saksalaisten takia. Uhkarohkeat brittiveneilijät lähtevät vaaralliselle matkalle tuodakseen nuoret sotilaat takaisin kotiin.

Dunkirkissä ei varsinaisesti ole päähenkilöä, vaan siinä seurataan usean henkilön tarinaa äärimmäisen vaikeassa tilanteessa. Elokuva on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat aallonmurtaja, meri ja ilma. Nämä osat eivät kuitenkaan tapahdu peräkkäin, vaan ne tapahtuvat lomittain, vaikka eivät tapahtuisikaan todellisuudessa samaan aikaan. Aallonmurtajalla eli Dunkerquen rannalla nuoret brittisotilaat yrittävät mahtua mukaan sotalaivoihin, jotka matkaavat takaisin Isoon-Britanniaan. Rannalla seurataan pääasiassa Fionn Whiteheadin näyttelemää hiljaista nuorukaista, joka yrittää löytää keinon pelastuakseen. Hänen mukaansa tarttuvat myös Aneurin Barnardin ja One Direction -tähti Harry Stylesin näyttelemät sotilaat, jotka yhtä lailla haluavat päästä pois taistelusta. Samalla laiturilla ohjeita yrittää jakaa näyttelijäohjaaja Kenneth Branaghin esittämä komentaja Bolton. Merellä taas nähdään, kuinka Moonstone-veneellä seilaava herra Dawson (Bridge of Spiesista, 2015, Oscarin voittanut Mark Rylance), tämän poika Peter (Tom Glynn-Carney) ja heidän mukanaan kulkeva nuori George (Barry Keoghan) pyrkivät Dunkerqueen, kokiessaan vastuuta pelastaa taistelijat rannalta. Kolmikko löytää matkansa varrella neljässä aiemmassa Nolan-leffassa (The Dark Knight -trilogia, 2005-2012 ja Inception) esiintyneen Cillian Murphyn näyttelemän pelokkaan sotilaan. Ilmassa Tom Hardyn - joka esiintyi Nolanin elokuvissa Inception ja The Dark Knight Rises (2012) - ja Jack Lowdenin näyttelemät lentäjät Farrier ja Collins yrittävät ampua alas saksalaiskoneita ja turvata näin brittiläisten kotiinpääsyn. Elokuvassa kuullaan myös erään tutun näyttelijän ääni, joka on esiintynyt monessa aiemmassa Nolan-filmissä... Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan taidokkaasti (jopa laulaja Styles, jonka mukanaoloa kritisoitiin etukäteen - vaikka hänellä ei olekaan paljoa tekemistä), mutta heidän hahmonsa eivät ole kovin muistettavia tai persoonallisia. Jokaiselle on luotu hieman jotain luonnetta, mutta yleisesti he ovat vain pieniä nappuloita isommassa pelissä. Parhaiten esille pääsevät Whiteheadin vähäpuheinen sotilas ja Moonstonella seilaava kolmikko. Paikoitellen katselukokemusta häiritsee se, että hahmot tuntuvat tyhjiltä, mutta se ei erityisemmin haittaa, kun muuten teos on niin vaikuttava.

Tässä on nimittäin kyseessä elämyksestä, joka järisyttää katsojiaan koko kestonsa ajan ja naulaa heidät kiinni istuimiinsa, jolloin filmi imaisee repäisten mukaansa. Dunkirk on hypnoottinen kokemus alusta loppuun asti. Heti alussa pääsee kokemaan sodan tuntua ja uhkaavaa ilmapiiriä, joka ei vain tunnu hellittävän. Ajattelin että leffan aloituksesta on vain haluttu saada vaikuttava kokemus, mutta elokuva onkin sitä koko ajan. Teos on niin järisyttävän hieno, että välillä tajuaa jähmettyneensä tuijottamaan ruutua, toivoen, ettei piinaava tunnelma koskaan lopu. Filmi onkin yllättävän piinaava, ottaen huomioon, ettei kyseessä edes ole kunnon sotaelokuva. Muutamia toiminta- ja tulituskohtauksia on mukana, mutta ne ovat leffassa lähinnä lisätäkseen uhkaavuutta. Vastapuolen sotilaita ei edes näytetä elokuvassa, mutta silti heidän tuottama vaaransa on läsnä ensiminuuteista alkaen. Katsojana kannustaa kaiken aikaa nuoria sotilaita selviytymään tilanteista, joihin suurin osa nuorukaisista ei selvästi edes kuulu. Elokuva on täynnä jännittäviä hetkiä, oli kyseessä sitten rannalla tapahtuvat kohdat, kun sotilaat yrittävät epätoivoisesti luoda itselleen uskoa, että he pääsisivät pakoon ilmassa kierteleviltä saksalaiskoneilta tai ilmassa nähtävät lentelyt, kun kaksi urhoollista sankaria ampuvat viholliskoneita. Jopa veneessä tapahtuvat kohtaukset pitävät jännityksessä, kun koskaan ei voi tietää, milloin jälleen tapahtuu jotain. Venekohtauksiin on myös tuotu eniten henkilödraamaa mukaan, mikä kiehtoo katsojaa. Mikään elokuvassa ei tunnu turhalta, vaan kaikella on selvä tarkoitus.

Ohjaaja Christopher Nolan on nero. Ihan oikeasti nero. Vaikka hän ei ole ihan täysin osunut maalitaulunsa keskelle, on osuma kuitenkin nähtävissä täyskympin vieressä. Ennen Dunkirkin näkemistä jännitin, miten Nolan saisi tuotua tyylinsä mukaan tositapahtumiin perustuvaan elokuvaan, johon ei noin vain voi tuoda mukaan erikoisia juonenkäänteitä. Voisiko hän saada sotaelokuvasta itsensä näköisen? Kyllä vaan voi. Nolan on saanut luotua huikean upean tunnelman, joka ei päästä irti katsojastaan. Hän on myös saanut kirjoitettua erinomaisen tekstin, jossa hän on saanut tarinan eri osat kulkemaan oivallisesti eri tasoilla. Leffaan on ujutettu pieniä vihjeitä siitä, missä järjestyksessä nämä osiot oikeasti tapahtuvat ja niiden huomaaminen on osa katselukokemuksen nautintoa. On myös aivan mahtavaa, kuinka vähän repliikkejä hän on kirjoittanut mukaan. Leffassa ei todellakaan turhia höpistä. Muutenkaan mukana ei ole ylimääräisiä juttuja. Aiempiin Nolan-leffoihin verrattuna Dunkirk on todella lyhyt alle kahden tunnin kestollaan, mutta se ei haittaa ja koko homma istuu juuri sopivasti filmin pituuteen. Vain viimeiset kaksi tai kolme minuuttia eivät täysin pääse tunteillaan samalle tasolle ja ne tuntuvat hieman antiklimaattisilta, mutta muuten teos huokuu upeuttaan.

Teknisesti (yhtä heikohkoa äänityskohtaa lukuunottamatta) Dunkirk on täydellinen. Elämystunnetta korostaa se, että kyseessä on visuaalisesti aivan törkeän hienon näköinen elokuva. Kuvaus on niin vaikuttavaa ja tasaista, että on ihme, jos se ei voita palkintoja. Varsinkin laajat kuvat Dunkerquen rannasta luovat lisää huikeaa tunnelmaa. Lentokohtaukset ovat myös täydellisesti kuvattuja ja on pakko huomauttaa, etteivät lentokoneet ole tietokoneella tehtyjä, vaan ne ovat aitoja tai pienoimalleja! Leikkaus on myös todella hyvää. Äänimaailma filmissä on aivan mielettömän hienoa. Räjähdykset sun muut kuulostavat tietty mahtavilta, mutta tarkoitan lähinnä läpi elokuvan kuultavaa huminaa ja pauhua, jotka lisäävät mestarillisesti luotua tunnetta entisestään. Äänitehosteet on täydellisesti yhdistetty Nolanin vakiosäveltäjä Hans Zimmerin musiikkeihin. Mukana ei ole yhtä huikeita melodioita kuin muissa Nolan/Zimmer -yhteistöissä, eivätkä musiikit jää mieleen, mutta elokuvaan ne sopivat juuri oikein. Musiikissa on hyödynnetty loistavasti mm. sydämenlyöntejä ja kellon tikitystä.

Yhteenveto: Dunkirk on piinaavan hypnoottinen jännitysnäytelmä. Kyseessä on yksi hienoimmista sotateoksista, joka pitää katsojan tiukasti otteessaan alusta loppuun. Ainoat negatiiviset sanottavat teoksesta on, että hahmoilla ei tunnu olevan kunnollista sisältöä ja ihan viimeiset minuutit ovat pienesti antiklimaattiset. Muuten filmi on aivan mielettömän hieno. Christopher Nolan on saanut aikaan todellista taidetta, joka on tunnelmaltaan huikea, visuaalisesti äärimmäisen näyttävä ja äänimaailmaltaan katsojaa järisyttävä kokemus. Tarinan kolme osaa on saatu kulkemaan taidokkaasti samaan aikaan, vaikka ne tapahtuvatkin eri aikoihin. Nolanin elokuville tyypillisiä juonenkäänteitä ei ole luvassa, mutta ohjaajan tyyli on silti vahvasti läsnä. Dunkirk on teknisesti ällistyttävä taidonnäyte ja on ihme, jos elokuva ei ole edes ehdolla useista palkinnoista. Suosittelen katsomaan elokuvan, sillä se on selvästi yksi vuoden parhaista; mielestäni tähän mennessä jopa vuoden paras filmi! Näin mahtipontista kokemusta ei ole vähään aikaan tullut koettua teattereissa ja siellä se kuuluukin nähdä. K16-ikärajaa en täysin ymmärrä, sillä mukana ei erityisemmin ole verta sun muuta, mutta ei leffa silti lapsille sovi. Näin niitä elokuvia kuuluu tehdä, ainakin sen puolesta miltä niiden pitäisi näyttää ja kuulostaa!

Kirjoittanut: Joonatan, 17.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Dunkirk, 2017, Warner Bros. Pictures, Syncopy, Dombey Street Productions, Kaap Holland Film, Canal+, Ciné+, StudioCanal, RatPac-Dune Entertainment