torstai 24. elokuuta 2017

Arvostelu: The Shallows (2016)

THE SHALLOWS (2016)



Ohjaus: Jaume Collet-Serra
Pääosissa: Blake Lively, Óscar Jaenada, Angelo Josue Lozano Corzo, Jose Manuel Trujillo Salas, Brett Cullen ja Sedona Legge
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia
Ikäraja: 12

Steven Spielbergin Jaws (1975), eli suomeksi Tappajahai aiheutti minulle inhottavan haikammon, kun näin sen jo ennen ala-astetta. Tämä aiheutti myös kammon kaikenlaisia vedessä tapahtuvia filmejä kohtaan, sillä minua ällötti ajatus siitä, mitä kaikkea syvyyksissä voi lymyillä, eikä sieltä pääse mitenkään pakoon, jos on veden varaan joutunut. Sen takia jopa Pixarin animaatio Finding Nemo (2003) jäi minulta katsomatta moneksi vuodeksi, minkä lisäksi Harry Potter and the Goblet of Firen (2005) järvikohtaus aiheutti minulle tukalan olotilan monta vuotta peräkkäin. Se on kuitenkin onneksi hellittänyt ja muutama vuosi sitten uskalsin vihdoin katsoa Finding Nemon ja nyt se löytyy minulta jopa hyllystä. Aiemmin tänä vuonna kohtasin pelkoni ja katsoin Jawsin uudestaan. Vaikka se olikin paikoitellen karmiva, pystyin katsomaan sen paljon sujuvammin kuin luulin ja nyt omistan senkin Blu-rayna! Kuitenkin viime vuonna kun ensi-iltansa sai haielokuva The Shallows, en olisi voinut kuvitellakaan sen näkemistä, varsinkaan valkokankaalta. Trailerit näyttivät jo niin ahdistavilta, etten ajatellut koskaan katsovani sitä. Noh, toisin kuitenkin kävi, kuten voi päätellä siitä, että tämä on arvosteluni kyseiselle elokuvalle. Nähtyäni Jawsin, tuumin voivani sittenkin katsoa haileffoja ja kun huomasin The Shallowsin kuuluvan Viaplayn valikoimaan, katsoin sen yhdessä tyttöystäväni kanssa.

Nancy Adamsin surffausreissu saa ikävän käänteen, kun hänen kimppuunsa hyökkää suuri valkohai. 180 metrin päässä rannasta olevalla kivellä Nancyn täytyy keksiä, miten hän pääsisi turvaan joutumatta hain kitaan.

Pääosassa Nancyna nähdään Blake Lively, joka ei ole koskaan vakuuttanut minua missään roolissa. Hän on esiintynyt muutamissa leffoissa, jotka olen nähnyt, mutta hän ei ole ollut missään tarpeeksi ihmeellinen, jotta edes tunnistaisin häntä koskaan. Tässä Lively kuitenkin sai herätettyä mielenkiintoni. Ei sen takia, että hän on bikineissä lähes koko elokuvan ajan, vaan koska hän suoriutuu vaativasta roolista todella mainiosti. Lively on nimittäin lähes kaiken aikaa ainoa ihminen ruudulla ja sellainen rooli vaatii tietty hieman enemmän, koska ei voi turvautua muihin vastanäyttelijöihin. Hän toimiikin hienosti yksinään ja katsojana seuraa jännityksellä, miten ihmeessä Nancy voisi mitenkään päästä takaisin rantaan? Hahmolle on luotu hieman taustatarinaa, mikä ei valitettavasti ole erityisen mielenkiintoinen, mutta toisaalta hänen koulutusselityksillään saadaan katsoja uskomaan, miten hän voi selvitä tietyistä tilanteista.
     Elokuvassa nähdään myös todella pienissä rooleissa Óscar Jaenada Nancyn kuskina, Angelo Josue Lozano Corzo ja Jose Manuel Trujillo Salas surffaajina, sekä Brett Cullen Nancyn isänä ja Sedona Legge Nancyn siskona.

Leffan ensimmäinen kolmasosa on todella erilainen kuin kaksi seuraavaa. Siinä Nancy nähdään surffaamassa kahden miehen kanssa kuin jossain musiikkivideossa. Värit ovat lämpimät ja tyylikkäät kohdat näytetään hidastettuina, samalla kun taustalla jumputtaa musiikki. Yhdessä välissä Nancy käy rannalla soittaakseen videopuhelun perheelleen, jotta katsojat saavat lisätietoa Nancysta ja sitten mennään taas veteen. Tätä ei olisi kuitenkaan kannattanut tehdä, sillä viimeisen aallon aikana Nancyn lautaan osuu valkohai, joka lähtee jahtaamaan häntä ja kiva tunnelma katkeaa kuin seinään. The Shallows muuttuu karmivaksi selviytymistarinaksi, jossa katsojaa onnistutaan pelottelemaan muutenkin kuin tylsillä äkkisäikäytyksillä. Niitä on tietty lipsahtanut mukaan muutama, mutta ne on saatu tehtyä onnistuneesti. Pelottava tunnelma välittyy hienosti katsojaan, joka alkaa heti kannustamaan päähenkilöä tekemään kaikkensa selvitäkseen.

Jawsia lukuunottamatta haielokuvat tuppaavat olemaan Ö-luokan filmejä, jotka katsoo ehkä juuri ja juuri kerran, mutta ne eivät pääasiassa tarjoa mitään hyvää. Näihin kuuluvat mm. Sharknado-sarja (2013-), sekä teokset 2-Headed Shark Attack (2012) ja Mega Shark Versus Giant Octopus (2009). Niitä tehdessä ei ole kukaan edes miettinyt tekevänsä laatua, joten ne jäävät vain typeriksi hirviöpätkiksi. The Shallows ei onneksi kuitenkaan kuulu niiden joukkoon, vaan se on ihan kunnon elokuva, joka voi helposti saada monet katsojat yllättymään siitä, että filmiin on ihan oikeasti panostettu. Tunnelmasta on saatu erinomaisen jännittävä; paikoitellen jopa piinaava. Tarina on kyllä todella simppeli ja leffa on lyhyt, muttei sen tarvitsekaan olla mitään enemmän. Elokuva alkaa veden äärestä ja myös päättyy sinne, joten kovin paljoa ylimääräistä ei ole tungettu mukaan. Jotkut saattavat pettyä siihen, ettei verta ole kovin paljoa mukana ja elokuva on vain K12, mutta itse pidin ratkaisusta, sillä siten teos tuntui jopa paremmalta, eikä vajonnut kömpelöksi verimässäilyksi. Ihmisiä ei montaa kuole, mutta jokainen kuolema on toteutettu erittäin oivallisesti. Pidän erityisesti siitä, että hai tuntuu oikealta eläimeltä eikä hirviöltä, sekä siitä että haita näytetään vain silloin, kun Nancy näkee sen, jolloin elokuva kertoo tarinaa taitavasti Nancyn näkökulmasta.

Valitettavasti elokuvasta löytyy selkeitä heikkouksia. Kuten jo sanoin, hain hyökätessä kiva tunnelma muuttuu todella nopeasti, eikä tämä muutos ole kovin sulava. Jos intron lyhyt katsaus tulevaan jännitysnäytelmään ja muutamat vaanimiskuvat poistettaisiin alusta, yllättävä muutos toimisi tyylikkäästi, sillä haitarina tulisi ihan puskista ja elokuva saisi aluksi huijattua katsojaansa ajattelemaan olevansa täysin muuta kuin todellisuudessa onkaan. Repliikkejä on myös mukana liikaa. Monet Nancyn sanomat asiat ovat pelkkää selittämistä katsojille siitä, mitä hän aikoo tehdä ja olisi paljon kiinnostavampaa vain näyttää selitys pelkillä kuvilla. Välillä tämä ei haittaa, kun hän puhuu selvästi haavoittuneelle lokille, mutta muuten toivoisi, että teos haastaisi katsojaansa hieman enemmän. Huonointa filmissä on kuitenkin sen viimeinen kohtaus, josta on harmillisesti tehty äärimmäisen laimea ja juustoinen, joka tuntuu hätäisesti toteutetulta. Muuten kyseessä on kuitenkin onnistunut kauhuelokuva, joka kannattaa vilkaista, jos se osuu kohdalle.

Ohjaaja Jaume Collet-Serralla on ollut todella hyvä visio, jonka hän on toteuttanut oivallisesti. The Shallowsissa hän on onnistunut mielestäni selvästi paremmin kuin edellisessä kauhuelokuvassaan Orphan (2009). Hän on onnistunut luomaan Ö-luokan monsterifilmeiksi muuttuneesta aiheesta jopa jokseenkin taiteellisen teoksen. Kuvaus on nimittäin todella mainiota läpi elokuvan, eikä kehnoa käsivarakuvaa ole lähes lainkaan mukana. Maskeeraukset ovat taidokkaasti toteutetut ja valaisu on erinomaista etenkin vedenalaisissa kohtauksissa. Leikkaus on myös sujuvaa, minkä lisäksi visuaaliset efektit ovat yllättävän mainiot. Tyylikkään näköisen digihain lisäksi myös tietokoneella toteutettu ympäristö näyttää uskottavalta. Elokuva on nimittäin toteutettu lähes kokonaan suuressa altaassa. Visuaalisesta ilmeestä miinusta tuovat kuitenkin alkupäässä ruudun täyttävät Instagram-kuvat, joita Nancy selailee, sekä videopuhelun näytöt, jotka saavat leffan tuntumaan teinihömpältä. Ääniefektit ovat loistavat ja Marco Betramin musiikki säestää tiivistunnelmaista henkeä toimivasti.

Yhteenveto: The Shallows on lyhyt ja ytimekäs kauhuelokuva. Filmi saa katsojan jännittämään ja kannustamaan Nancyn puolesta, jota Blake Lively esittää todella hyvin. Hai esitetään hienosti eläimenä, eikä epäuskottavana hirviönä ja on myös upeaa, ettei leffa luota verimässäilyyn ja äkkisäikäytyksiin, vaan osaa luoda pelkoa muilla tavoilla. Teoksesta löytyy kuitenkin ongelmia, kuten tunnelman yhtäkkinen muuttuminen, sekä kökkö loppukohtaus, mutta muuten ohjaaja Jaume Collet-Serra on onnistunut saamaan aikaiseksi kunnon elokuvan aiheesta ja hän osoittaa, että haileffoista voi löytyä sydäntä ja sielua, eivätkä ne ole pelkkää kuraa. Tekninen toteutus on pääasiassa loistava, mutta ruudun täyttävät Instagram-kuvat ja videopuhelu eivät toimi. Suosittelen katsomaan The Shallowsin, jos olette oikeasti hyvän kauhuelokuvan tarpeessa tai jos Jaws on lähellä sydäntänne. Yhtä hyvä ei The Shallows ole, mutta mainio se on kuitenkin.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Shallows, 2016, Columbia Pictures, Weimaraner Republic Pictures, Ombra Films

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti