maanantai 4. syyskuuta 2017

Arvostelu: Quantum of Solace (2008)

QUANTUM OF SOLACE



Ohjaus: Marc Forster
Pääosissa: Daniel Craig, Olga Kurylenko, Mathieu Amalric, Judi Dench, Giancarlo Giannini, Gemma Arterton, Jeffrey Wright, David Harbour, Rory Kinnear ja Jesper Christensen
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 16

James Bond -elokuvasarjan (1962-) uudelleenkäynnistänyt Casino Royale (2006) oli suuri hitti ilmestyessään ja sekä sarjan fanit että kriitikot ylistivät elokuvaa. Tottakai sille tehtiin siis jatkoa. Quantum of Solace ilmestyi loppuvuodesta 2008 ja minua ärsytti erittäin paljon, että iästäni puuttui juuri yksi vuosi, jotta olisin päässyt katsomaan sen. Siinä kohtaa en tosin ollut vielä nähnyt Casino Royalea, enkä tiennyt Quantum of Solacen olevan jatkoa sille. Muistan, kun Suomessa ihmeteltiin elokuvan nimeä, sillä se ei tuntunut kääntyvän mitenkään suomeksi. Suoraan käännettynä elokuvan nimi tarkoittaa "Kvantillinen lohtua", joten on ihan hyvä, että elokuva kulkee Suomessa sen alkuperäisellä nimellä - etenkin kun Quantum viittaa leffassa esiintyvään järjestöön. Elokuva ei saanut toivottua vastaanottoa, eikä Quantum of Solace ollut niin pidetty kuin tekijät odottivat. Rahaa se kuitenkin tienasi, joten menestys oli tämäkin 007-seikkailu. Lopulta vuonna 2010 näin peräkkäisinä päivinä kummatkin 007-elokuvat. Casino Royale oli mielestäni aivan mahtava, mutta Quantum of Solace tuntui pettymykseltä. Olen nähnyt sen kuitenkin muutamaan otteeseen jälkikäteen. Aloitimme tyttöystäväni kanssa katsomaan Daniel Craigin tähdittämiä Bond-elokuvia läpi. Katsoimme Quantum of Solacen vain muutaman päivän Casino Royalen jälkeen.

Agentti 007 James Bond lähtee selvittämään salaperäisen Quantum-järjestön suunnitelmia, joka uhkailee, että heillä on väkeä soluttautuneena kaikkialle.

Pääosassa agentti 007 James Bondina nähdään yhä Daniel Craig, joka jälleen osoittaa olevansa oikea mies rooliin. Bond on kylmä heppu, kuten edellisessäkin elokuvassa, mitä vahvistaa Vesperin kuoleman jälkeinen raivo. Bond kulkeekin vielä säälimättömämmin eteenpäin, eivätkä pikkurikolliset tunnu enää yhtä pahoilta vastuksilta. Craigin pienistäkin eleistä ja ilmeistä välittyy hienosti tunteita, ja hän suoriutuukin roolista huikeasti.




Elokuvan "Bond-tyttö" on Olga Kurylenkon näyttelemä Camille, joka ei kuitenkaan ole täysin perinteinen tapaus. Bond ei nimittäin ole sillä lailla kiinnostunut Camillesta ja he toimivatkin yhdessä vain, koska heillä on sama kohde. Hahmo ei ole erityisen mieleenpainuva, mutta toimii silti hyvin. Kurylenko on mainio roolissa ja hänestä välittyy hienosti hahmon eri puolet. Camille esittää olevansa kova mimmi, mutta traumat piinaavat häntä pahoissa tilanteissa.
     Leffan pahis, eli Quantum-järjestön johtaja on Mathieu Amalricin näyttelemä Dominic Greene, joka esittää olevansa hyväntekijä, mutta jolla on todellisuudessa ikävämpiä suunnitelmia. Hienoa on, ettei tämäkään pahis ole maailmanvalloittajatyyppi, vaikka haluaakin tehdä pahaa useille ihmisille. Heikkoa on, ettei hahmo täysin vakuuta tai ole uhkaava. Greene on enemmänkin sellainen paha, joka pistää alaisensa likaamaan kätensä, eikä tee itse asioita. Amalric on ihan hyvä pahiksena.
     Judi Dench on jälleen yhtä riemastuttavan tyly MI6:n M-johtajana. Hahmo on huolissaan Bondin hyvinvoinnista ja yrittääkin saada 007:ää rauhoittumaan hieman. Dench on erinomainen johtajaroolissa. M:n ja Bondin tietynlainen äiti-poika-suhde vahvistuu elokuvassa.
     Elokuvassa nähdään myös Casino Royalesta tutut Giancarlo Gianninin esittämä Rene Mathis, Jeffrey Wrightin näyttelemä CIA-agentti Felix Leiter ja Jesper Christensenin näyttelemä herra White, sekä uusina hahmoina Gemma Artertonin esittämä Fields, jonka tehtävänä on pitää Bond ruodussa, Joaquín Cosion näyttelemä kenraali Medrano, joka toimii Greenen kanssa ja Stranger Things -sarjasta (2016-) tutun David Harbourin esittämä CIA-agentti Beam, joka kaveeraa Greenen kanssa, sekä Rory Kinnearin näyttelemä Tanner, joka avustaa M:ä.




Elokuva jatkuu lähes suoraan siitä, mihin Casino Royale päättyi ja jos oikein muistan, tällaista ratkaisua ei ole ennen tehty Bond-elokuvissa. 007 ajaa kohti Italian Sienaa, sieppaamansa herra White kyydissään ja takaa-ajajat perässään (joita ei koskaan selitetä). Näyttävän alkukohtauksen jälkeen on lähes heti tiedossa toinen takaa-ajo, joka tapahtuu autokaahailun sijaan juosten maan alla, kadulla ja rakennusten katoilla. Alku onkin näyttävää Bond-meininkiä, mutta sitten kun itse tarina lähtee käyntiin, ja Camilla ja Greene esitellään, taso laskee hieman. Alun jälkeen viittauksia Casino Royalen tapahtumiin, Le Chiffreen (Mads Mikkelsen) ja Vesperin kuolemaan on vain muutamia, eikä tarina tunnu täysin jatkavan samaa tarinaa. Erään MI6-agentin paljastuessa Quantumin jäseneksi, Bond lähtee selvittämään, mistä on kyse. Matkan varrella hänen mukaansa tarttuu Camille, jolla on omat kalavelat maksettavanaan Dominic Greenen kanssa.

Quantum of Solacessa ei ole yhtä hyvä tunnelma päällä kuin Casino Royalessa. Voihan se olla, ettei tähän panostettu samalla lailla kuin edelliseen osaan ja hiomiset on jäänyt tekemättä, jotta leffa on saatu nopeasti ulos. Kyseessä ei kuitenkaan ole huono elokuva, kuten jotkut väittävät. Elokuvassa on jännittävä tunnelma useassa kohtauksessa, kuten esimerkiksi Itävallan "Tosca"-esityksen ympärillä. Heikointa on kiirehtivä tarina. Elokuva on puoli tuntia lyhyempi kuin Casino Royale ja sen myös huomaa. Quantum of Solacesta tuntuu puuttuvan asioita, vaikka se ehtiikin kertoa tarinansa, kuten myös Vesperiin liittyvän sivujuonensa. Lopputaistelu alkaa jotenkin yllättäen ja sitten se onkin jo ohi. Kyseessä on kuitenkin mainio elokuva ja yksinään Quantum of Solace toimii, mutta verrattuna upeaan Casino Royaleen, tason pudotus on suuri.




Toimintaa on paljon mukana, mutta loppupuolen toimintapätkät eivät ole kovin hyviä. Lentokoneosuus on yllättävän tylsästi toteutettu, eikä viimeinen taistelu herätä oikein minkäänlaisia tunnelmia. Parhaat toiminnat tapahtuvatkin alkupuolella. Leffasta löytyy myös lähitaisteluosio, josta tulee mieleen Medusan isku (The Bourne Supremacy - 2004), eli iskut suoritetaan nopeasti ja mikä vain esine, joka osuu käteen ja lähtee mukaan, voi toimia aseena. Harmi vain, että tämän tyylin lisäksi kyseisestä elokuvasta on myös otettu mukaan heiluvaa kameratyöskentelyä ja hätäistä leikkaamista. Huumoria on mukana hieman, mutta yksikään vitsi ei ole yhtä hauska kuin erään kohtauksen kadunlakaisija. En tiedä, mitä lakaisijan esittäjälle on sanottu, mutta hänen harjansa ei osu lähelläkään katua, vaikka lakaisuliike onkin oikea. Lakaisija näkyy vain nopeasti, mutta tarkkasilmäisimmät katsojat voivat löytää hänet työskentelemässä Bondin takana satamakohtauksessa, jossa Greene esitellään.

Tuttuja Bond-juttuja on tietty mukana. Sihteeri Moneypenny tai härpäkkeitä keksivää Q eivät vieläkään esiinny, mutta esimerkiksi aseenpiippukuva on käytetty tavallisemmin kuin Casino Royalessa, vaikkei esiinnykään leffan alussa, kuten vanhoissa Bond-seikkailuissa. Bondilla on tietenkin hieno puku päällä ja alussa hän ajaa Aston Martinia. Monien agenttileffojen tapaan myös Quantum of Solace toimii hyvänä maailmanmatkailuohjelmana, sillä elokuvassa käydään mm. Italiassa, Haitissa, Itävallassa ja Boliviassa. Vaikka tässäkin on pyritty realistisempaan tunnelmaan kuin vanhoissa Bond-leffoissa, on futuristisuuttakin tuotu hieman mukaan, kuten esimerkkinä MI6:n erikoinen kosketusnäyttöinen tekniikkapöytä. Alkutekstien aikana kuullaan tietysti Bond-kappale ja tässä se on Jack Whiten ja Alicia Keysin yhteiskipale "Another Way to Die", joka ei valitettavasti ole parhaasta päästä. Biisi toimii elokuvan aikana ja kyllä sen yksinäänkin kuuntelee, mutta on outoa, että yhdessä kohtaa kappaletta kuultava epävireinen laulumölinä on päässyt mukaan lopulliseen tuotokseen.




Sarjan ohjaus on vaihtunut Martin Campbellilta Marc Forsterille ja olen varma, että jos Campbell olisi pysynyt ohjaajana, Quantum of Solace voisi olla edeltäjänsä tasoinen elokuva. Toisin kuin useat Bond-elokuvat, tämän tarina ei perustu Ian Flemingin kirjoihin, vaikka onkin olemassa 007-novelli nimeltä "Quantum of Solace" (1959). Elokuva on kuvattu ihan hyvin, vaikka välillä kamera heiluukin liikaa. Toimintakohtauksissa leikkauksia on useita, jolloin katsojalle voi olla vaikeaa seurata tapahtumia. Visuaaliset tehosteet ovat tyylikkäitä ja äänitehosteet mainioita. David Arnoldin säveltämät musiikit säestävät elokuvaa upeasti.

Yhteenveto: Quantum of Solace on toimiva 007-elokuva, mutta pettymys upean Casino Royalen jälkeen. Alun toimintaosuudet ovat parasta ja Daniel Craig on pääosassa yhä loistava. Pahis ei ole kaikkein vakuuttavin, mutta tarpeeksi toimiva. Lentokonekohtaus ja lopputaistelu ovat valitettavasti puuduttavia. Hyviä juttuja on silti paljon mukana. Kaikista paras ja huikein asia on kuitenkin kadunlakaisija, joka ei osaa työtään ollenkaan. Perinteisiä Bond-juttuja on hieman mukana. Elokuvan tunnuskappale "Another Way to Die" ei ole kovin kummoinen, mutta David Arnoldin säveltämä musiikki toimii mainiosti. Taistelukohtauksiin on tuotu henkeä Bourne-leffoista (2002-), mikä toimii hahmojen osalta, mutta kuvaus ja leikkaus ovat niissä ärsyttäviä. Jos 007-elokuvat toimivat, niin vilkaiskaa tämäkin. Jos Bond-jutut eivät ole tuttuja, ei kannata aloittaa tästä, vaan kannattaa vilkaista Casino Royale ensin. Quantum of Solace on hyvä, vaikka siitä löytyykin heikkouksia. Lopputekstien jälkeen lupaillaan taas James Bondin paluuta ja niinhän hän tekikin vuonna 2012 elokuvassa Skyfall.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.the007dossier.com
Quantum of Solace, 2008, Metro-Goldwyn-Mayer, Columbia Pictures, Eon Productions, B22


2 kommenttia:

  1. Voi ei! Tämä elokuva pitää katsoa ehdottomasti uudestaan, jotta näen kadunlakaisijan, johon en ole osannut kiinnittää huomiota! XD Quantum of Solace on ehdottomasti Craigin Bondeista se huonoin. :P

    VastaaPoista